Pitäjän elinkeinoelämä

Inkoosta olutta Ruotsin hoviin 1500-luvulla.

Suomen vientitavaroita Ruotsiin 1500-luvulla. Juhana III:n hallitusaikana näkyy Suomen oluella olleen niin suuri maine, etta kuningas ja hänen seurueensa nauttivat sitä hovissa. Niin kerrotaan esimerkiksi vuoden 1578 Halikon ja Piikkiön kihlakuntain tilikirjassa, että eräälle suomalaiselle laivurille maksettiin rahti kahdesta matkasta Ruotsiin, joilla hän oli laivallaan sinne kuljettanut Suomessa erityisesti kuninkaan tarpeiksi valmistettua olutta. Kaiketi oli Juhana III herttuana ollessaan mieltynyt maamme olueeseen, koska vielä hallitsijana ollessaan tuotti sitä Ruotsiin. 

- Eräästä kolme vuotta myöhemmästä tilikirjasta eli Raaseporin läänin tilistä vuodelta 1581 ilmenee, että ainakin vuodesta 1579 alkaen oli Inkoon kirkkoherran Henrikki Tuomaanpojan puoliso valmistanut Juhana III:ta varten olutta. Ja oli Juhana siitä vaivasta, mikä kirkkoherran rouvalla oli hänen tähtensä ollut maltaiden imellytyksessä ja oluenpanemisessa, kirjeellään toukokuun 27 p:ltä 1579 suonut kirkkoherra Henrikille 3 puutaa eli 12 tynnyriä rukiita, niinkuin näyttää, vuotuisesti.

(1911 Historiallinen Aikakauskirja no 4)

Fagervik Järn-Bruk 1772

N:o 24.

Tidningar

Utgifine

Af et Sällskap i Åbo.

Den 13 Junii 1772.

I Finlands finnas tre och tjugu Järn-Bruk, hvilka man, för mera beqvämlighet, vil upräkna efter orterne, uti hvilka de äro belägne.

Fagervik ligger i Nylands Län, västra Raseborgs Härad och Ingo Socken; är Skatte. Äger en Hytta, och 1 Hammare med 2 Härdar. Hammarskatten 4 och et halft skepp. Har en Kniphammare, och en Plåthammare, som är den enda i hela Finland. Häruppå erhölt det privilegium år 1730. Hörer til Assess. Hising.

(13.06.1772 Tidningar Utgifne af et Sällskap i Åbo no 24)


Tidningar Utgifne Af et Sällskap i Åbo ("Erään turkulaisen seuran julkaisemia lehtiä") oli Suomen ensimmäinen sanomalehti. Lehden toimittajina oli Turun akatemian professori Henrik Gabriel Porthan ja hovioikeudenneuvos Johan Lilius. Lehti ilmestyi Turussa vuosina 1771-1778 ja 1782-1785. Yllä on osa ensimmäisestä Suomessa julkaistusta sanomalehtiartikkelista, jossa Inkoo on mainittu.


Kartta Fagervikistä samalta aikakaudelta.

Fagervik, karta öfver egorne med delningsbeskrifning 1768-1773. (Maanmittaushallituksen uudistusarkisto - Sarjat)

Westankvarnin lehmärotu v. 1892

Siinä näyttelyssä maitokarjaa varten, jonka Uudenmaan ja Hämeen läänin maanviljelysseura viime syksynä toimeenpani eläinmarkkinoilla Tammisaaressa, veti karjanhoitajan ja tuntijan huomiota puoleensa erittäinkin kolme ryhmää, yksi jossa oli 3 lypsävää lehmää, toinen jossa oli 3 tiinettä hiehoa ja kolmas jossa oli 3 vuoden vanhaa lehmävasikkaa. Heti ensimmäisellä silmäyksellä voi päättää että nämä kaikki elukat olivat samaa sukujuurta; merkillisin yhdenmotoisuus ruumiin muodossa ja värissä kuin mitä voi ajatellakaan, matkaansaattoi tämän. Eläimillä oli sama jalo muoto, samat vahvasti kehittyneet maitomerkit, luonnollisesti enemmän silmiin pistävävänä täysi kasvaneilla kuin nuorilla elukoilla, sama hyvä ja päärynän muotoinen ruiimiinrakennus, matalat ja hienot jalat, kaunis ja hieno pää ja jos sen lisäksi huomataan, että väriltään olivat ne aivan samanlaisia, kiiltäviä mustanruskeita pienillä valkoisilla täplillä, niin ei voi muuta kuin myöntää että nämä eläin ryhmät arvoisuudessa ja yhdenmuotoisuudessa olivat niin korkealla, että ne maassamme pidetyissä suurimmmissakin näyttelyissä epäilemättä olisivat voineet ottaa ensimmiäisen sijan ja kilpailla maamme kuuluisimpienkin karjain kanssa, kadottamatta millään tavalla arvoansa näihin vertaillessa. Tässä pienessä mutta hyvin kauniissa näyttelyssä saivat ne osaksensa yleistä myötätuntoisuutta; jokaiselle ryhmälle myönnettiin korkein palkinto, sitä paitse annettiin niiden omistajalle näyttelyn kunniapalkinto, Eläimet olivat tilanomistaja Wilhelm Sandell'in Westankvarn nimisestä kartanosta Inkoon pitäjässä.

Harvinainen yhtäläisyys näissä mainituissa eläinryhmissä, kuin myöskin niitten hyvin kehittyneet maito-lehmän tunnusmerkit (niiden kolmen näyttelyyn tuodun lehmäin sanottiin vuoden 1890 ajalla lypsäneen 1133 kannua, 1222 kannua ja 1229 kannua) kiinnitti minun huomiotani; senpätähden päätinkin käydä katsomassa itse talonsa koko lehmäkarjan, joka Westankvarn'in sukuna on lähiseuduissa laajalti tunnettu; niinpä esim. nuoret vasikat jotka liikenevät myötäväksi ovat jo pari vuotta edeltäpäin tilatut, huolimatta niiden korkeasta hinnasta (50 markkaa kappale).

Se mitä minä Westankvarnissa käydessäni näin ja sain kokea voitti kaikki minun olettamiseni. Kun näyttelyissä näkee muutamia kauniita eläimiä suuremmasta karjasta, niin ovat ne tavallisesti valituita ja siis suuresti voittavat keskiarvon koko karjasta. Täta odotin minä näkeväni Westankvarninkin 40 lehmäsessä karjassa, vaan päinvastoin oli kaikilla läpensä sama omainen ruumiinmuoto kuin näyttelyssä olleilla elukoillakin. Kenties huvittaa lukijaa ottaa lähempi tieto Westankvarn'in lehmäsuvusta, sen alkuperästä kuin myöskin sen nykyisestä kannasta. Tahdon siis tässä lyhyesti kertoa mitä minä siitä sain tietää.

Westankvarn'in alkuperäinen lehmä-suku lienee saanut alkunsa tumman punaisesta herrastalonrodusta (vanlhempaa tummaa ayrshire sukua) joka polveutuu osittain Fiskarista, osittain muista kartanoista lähiseudussa. Tähän tuli lisäksi 30 - 35 vuotta takaperin useampia tumman punaisia lehmiä Joensuun kartanosta (jonka silloin omisti eversti Linder), jotka Joensuun "venäläisten" lehmien nimellä ovat vieläkin Karjalla ja Inkoossa asuvien vanhempien henkilöiden muistossa erittäin hyvinä lypsylehminä. Nämä lienevät olleet tumman punaista holmogorin maitokarjaa, jota siihen aikaan tuotiin useampiin seutuihin Suomessa. Tämän selittää vieläkin hyvin huomattavasti Westankvarn'in nykyinen lehmäsuku, jota monessa piirteessä on hollantilaisen ja holmogorin näköinen.

Vuonna 1874, kun Westankvarn'in nykyinen omistaja otti haltuunsa mainitun kartanon, löytyi siellä vielä kaksi lehmää, jotka olivat Joensuun venäläisten lehmäin sikiöitä ensimäisessä polvessa. Näistä kahdesta lehmästä Flora ja Ella, ja yhdestä vanhasta Westankvarn'in suvun lehmästä Ostrina, kuin myöskin yhdestä herra Sandell'in v. 1873 Horsbäck'in kartanoon tuomasta Angler hiehosta Dyra, joka silloin valtion kustannuksella tuotiin maahan ja sitte julkisella huutokaupalla myötiin (n:o 25) - löytyy joukko suoranaisia sikiöitä Westankvarn'in lehmistä; voipi varmasti sanoa, että nämä neljä eläintä ovat kanta-emiä Westankvarn'in nykyisille lehmille.

Angler rotuinen lehmä Dyra, huolimatta siitä ett'ei se ollut erittäin hyvä lypsylehmä (vuoden maitomäärä ei noussut paljonkaan yli 600 kannuun), pysyi se aivan terveenä kunnes se v. 1882 teurastettiin. Mutta sen synnyttymä yksi sonni vasikka, joka vuoden vanhana sai paljon kärsiä pitkästä ja vaivaloisesta kuletuksesta, oli vähän ajan perästä tapettava, kun siihen ilmaantui keuhkotauti (pahkuloita). Tämä lienee tapahtunut 1876 ja oli ainoa kerta kuin pahkuloita ilmautui karjaan. Että tämä tapaus rippui enemmän satunnaisuudesta kuin perinnöllisestä taipumuksesta pahkulatautiin, on uskottava, koska ei sen jälkeen ole pahkuloita huomattu koko suvussa; niinpä yksikin 12 vuoden vanha lehmä lahdattaessa oli aivan vapaa näistä. Silloin tällöin on suvun verta virkistetty yleisesti tunnetuilla Kerknäsin Ayrshire rotuisilla sonnilla, mutta kun tämä ei ole tapahtunut usein, ei Westankvarn'in suvulla olekkaan erityisesti suurta yhtäläisyttä Kerknäsin suvun kanssa, vaan niinkuin jo sanottiin on se erityinen suku. Mitä Westankvarn'in suvun lypsämiskykyyn tulee on se yleisesti meidän oloissamme hyvin suuri, Ostrina, kantaemä seitsemälle lehmälle suvussa, lypsi aina 1600 kannuun asti, kuten toisella sivulla olevalta vuoden 1890 ja 1891 koko lehmäsuvun sisältävästä koetuslypsykirjan otteesta näkyy.

Keski lypsymäärä vuonna 1890 oli 1123,19 kannua lehmää kohti ja v. 1891 1146,84 kannua, tulos jota tuskin suurimmissakin karjoissa maassamme voidaan saavuttaa; vaan Westankvarnissa saavatkin lehmät osaksensa parhaimman hoidon ja ruokon mitä voi ajatella. Emäntä itse katsoo että ystävänsä navetassa mallikelpoisella tavalla hoidetaan ja ruokitaan; hän tarttuu useinkin itse käsiksi niiden ruokkoamiiseen ja hoitoon ja että emännän silmä tekee lehmän kiiltäväksi ja hyvin voivaksi, sen jokainen hänen nelijalkaisista hoidokkaistaan todistaa.

Niinkuin jotakin omituista ruokinnassa saanen tassa tuoda esiin, että voimarehu, joka on sekoituista kaurajauhoista, ruisjauhoista (vähäinen osa), hampunsiemen jauhoista, vehnänliisestä, kuivatusta mäskistä ja rapsattikakuista, sotketaan taikinaksi ja yksi taikina möhkäle annetaan jokaiselle lehmälle.

1 kannu = 2,617 litraa

Omituisuus lypsämisessä ansaitsee myös mainitsemista, lehmät lypsetään ensin hyvin tarkoin ja kun koko lehmä rivi on tullut lypsetyksi, alotetaan heti sen perästä uusi kertauslypsy ensimmäisestä lehmästä viimeiseen saakka. Että tämmöinen menetystapa on edistänyt karjan maidon antikykyä on hyvin uskottava. Lopetan tähän tarkastukseni Westankvarnin navetasta, toivoen että moni arvoisista lukijoista näkisi itsellään olevan syytä käydä katsomassa sitä; sillä lukuisia ovat ne tiedot mitä se tarjoo eläinten hoitajalle - ja ystävälle.

(10.04.1892 Maitotalouden lehti : karjanhoidon ja meijeritalouden äänenkannattaja no 15)

Kuulumisia rautatietyömaalta v. 1901

Inkoo.

Kuulumisia rautatierakennusten alalta Inkoosta. Rautatietyöt eivät ole nykyään oikein luistaneet. Hevosmiehet varsinkin valittavat tulojensa huonoutta. Siihen on syynä huonot kelit. Lunta on vaan nimeksi. Valtamaanteillä on kärryt käytännössä. Koska lunta on vähän, niin tukin- ja hiekanajo on varsin vaivaloista sekä vähän tuottavaa, niin ettei ole ihme, jos ollaankin hieman alakuloisia. Päiväpalkalla täällä pidetään miehiä vaan joskus. Suurimmaksi osaksi annetaan työt urakalle, joka onkin erittäin tarpeellinen asia, sillä päiväläisenä ei rautatietyömies, enemmän kuin muutkaan, vihaa omaa ruumistansa. Pääasia on sen säästäminen urakan varalle.

Työpäivät omat nykyään lyhyet ja sen vuoksi olisi työmiehillä aikaa henkisen puolensa vaurastuttamiseksi, mutta siihen ei heillä ole halua. Aika, jonka sopisi erittäin hyvin käyttää kirjallisuuden viljelemiseen, menee turhisia tarinoissa ja lojailemisissa. Lukuhalun herättäminen olisi sangen tärkeä rautatieroikassa. Sen voisi aikaan saada hyvä lainakirjasto, mikä olisi mitä pikimmin toimeen saatava rautatierakennuksilla. Lukemiseen kykeneviä on täkäläiset työmiehet. Sen olen huomannut. Sanomalehtiä tulee runsaasti. Kukin on tilannut syntymäseutunsa sanomalehden.  

Varojen puutekaan ei pitäisi estää montakaan rautatientyömiestä kirjallisuutta viljelemästä, kun se vaan tulisi muotiasiaksi, sillä nuoret naimattomat miehet voisivat, tuntumatta kukkarossa, kymmenkunta markkaa tahi enemmänkin vuodessa käyttää kirjallisuteen, ja sen kautta tulisi käsitys-ala paljon avarammaksi, kuin se on nykyään sekä ehkä turmiollinen kyläileminen ja kortinpeluu unohdetuksi.

Perheellisen työmiehen on täällä pennistä pitäminen. Esimerkiksi perheelliseltä mieheltä menee huoneen hyyryä 10 a 15 mk. kuukaudessa, nuori eli yksinäinen mies maksaa 2 mk. 50 p. a 3 mk. samalta ajalta. Tästä voi päättää erotuksen perheellisen ja perheettömän miehen tulojen ja menojen suhteen. Ei olisi liiaksi vaadittu, jos vähän siitä käytettäisiin henkisen elämän edistämiseksi.

Elintarpeet omat pysyneet melkein samoissa hinnoissa kuin aikaisemmin syksyllä. Luettelen tärkeimmät: rukiit hl. 12 mk., perunat hl. 3 a 4 mk., herneet lit. 23 penn., mallasjauhot kgr. 30 p., voi kgr. 2:50 p., läski kgr: 1:20 - 1:30 p., silakat kgr. 20 - 30 p., halot mtr. s. 20 - 25 mk. Halot ovat kallistuneet koko tavalla.

Kansakoulu alotti toimensa t. k, 7 p. Oppilaita on 35. Niitä on siinä summassa Suomen kaikista lääneistä. Heidänkin olonsa tahtoo tulla tukalaksi asunnon saamisen tähden, sillä ruotsalaiset, ollen varakasta ja vapauttansa rakastavia ihmisia, eivät tunnu mielellänsä ottavan kortteeriin koululapsia. Niiden on oltava kortteeria itsellisillä ja muilla semmoisilla. Vuokraa on lasten maksaminen 10 - 15 penniä vuorokaudelta ja vielä pitää oleman omat makuuvaatteet. Se on liiallista, mutta minkä sille voi, maksa vaan pois. Jo oli syksyllä puheena, että olisi rautatierakennuksen vuokrattava kokonainen rakennus koululapsille, mutta semmoisia ei ole saatavissa, vaikka se sen olisi tehnyt. Se on erittäin hyvä asia, että rautatierakennus antaa koulunsa oppilaille kaikki koulutarpeet kivikynästä alkaen. Sillä lasten koulunkäynti tulee kokolailla huojentamaan vanhempiensa menoja. Koulumatkat ovat pitkät. Kaukaisimmilla yli kahden peninkulman.

Koska maaseutukirjoittajilla on näin joulun jälestä tapana mainita joulun vietostakin, niin on velvollisuuteni kertoa, että joulujuhlaa vietettiin sen arvon mukaisella tavalla. Paikkakunnan tapa näyttää olevan viettää joulupäivä ja tapaninpäivä siivosti kukin pysyen kotonansa. Sen jälkeen nuoriso rupeaa pitämään iltasin joululeikkejä. Useat rautatietyömiehet kävivät sukulaistensa luona, monet lähtivät pitkille matkoille. Sekin puolestansa ehkä vaikutti joulun rauhallisuuteen.

(16.01.1901 Uusimaa no 7)

Virkatalojen huutokauppa v. 1906

Kuulutus.

Julkisella huutokaupalla, joka tässä Lääninkonttorissa toimitetaan torstaina Toukokuun 3:na päivänä 1906 kello kaksitoista (XII) päivällä, tarjotaan vuokraoikeukset toistensa vieressä oleviin Knopans eli Sågars nimisen rykmentinmajoitusmestarin - sekä Backa- Dråsa nimisen kuljettajan virkataloihin entisessä Uudenmaan jalkaväkirykmentissä, Inkoon pitäjässä Raaseporin kihlakuntaa, viidenkolmatta vuoden ajaksi, Maaliskuun 14: ta päivästä 1907 lukien, Keisarillisessa Asetuksessa kuninkaan kartanoista sekä sotilas- ja siviiliviraston virkataloista Huhtikuun 26 päivältä 1871 määrätyillä ehdoilla.

Sen ohessa ilmoitetaan että mainittuun Knopans eli Sågars nimiseen virkataloon, veroltaan 7 / 12 osaa manttaalia, kuuluu 1066,664 hehtaarin suuruinen tilusala, sekä että sen pääasiallisesti saviperäinen pelto, joka sisältää 9,05 hehtaaria, viljellään kahdessa vuoroviljelyksessä, 9 hehtolitran ruis- ja 10 hehtolitran potaattikylvössä vuosittain, sekä antaa keskinkertaisina vuosina rukiita 8:nen ja potaatista 10:nen jyvän, siemen siihen luettuna. Niityt, johon kuuluu 24,84 hehtaaria osaksi savi- osaksi hiekkasekaista multamaata, viljellään vapaassa koppeliviljelyksessä, 2 hehtolitran ruis- ja 13 hehtolitran kauraviljelyksessä ja antaa rukiista 8:nen sekä kaurasta 6:nen jyvän. Heiniä on saatu vuosittain 80,000 kilogrammaa. Mainitusta vuositulosta arvataan säästö rahassa 664 markaksi 44 penniksi, tekevä 1904 vuoden keskiverohinnan mukaan 63 hehtolitraa 41 litraa viljaa.

Metsä on jaettu ja antaa vuosittain 80 normaalisyltä.

Virkatalossa on kolme torppaa ja yksi mäkitupalainen, jotka toistaiseksi tekevät 348 miestyöpäivää ja 1 naistyöpäivän.

Backa-Dråsa nimiseen virkataloon, veroltaan 1 / 3 osa manttaalia, kuuluu 519,305 hehtaaria; sen saviperäinen pelto, alaltaan 8,02 hehtaaria, kuin myöskin suurin osa niittymaata, joka on savimultaista ja savipohjalla sekä pintaalaltaan 7,93 hehtaaria, viljellään vapaassa koppeliviljelyksessä, 5 hehtolitran ruis-, 13 hehtolitran kaura-, 10 hehtolitran potaatti- sekä 40 kilogramman heinänsiemenkylvössä vuosittain, ja antaa keskinkertaisina vuosina rukiista 10:nen, kaurasta 5:nen ja potaatista 7:nen jyvän, sekä 13,000 kilogrammaa kylvettyjä ja 4,000 kilogrammaa niittyheiniä, josta vuositulosta säästö arvataan rahassa 333 markaksi 88 penniksi, tekevä 1904 vuoden keskiverohinnan mukaan 31 hehtolitraa 89 litraa viljaa.

Metsä on jaettu ja antaa vuosittain 80 normaalisyltä.

Virkatalossa on yksi torppa, joka tekee 25 miestyöpäivää kesäaikana ja maksaa 50 markkaa rahassa sekä neljä mäkitupalaista, jotka tekevät 30 miestyöpäivää ja maksavat 50 markkaa rahassa.

Kuvernöörinviraston puolesta: A. V. Helander. 1307(3-1) K. Moberg.

(28.02.1906 Suomalainen Wirallinen Lehti no 49)


Oikaisu.

Oikaisuksi ja lisäykseksi vuoden virallisten lehtien N:oissa 49, 50 ja 51 olevaan kuulutukseen tässä Lääninkonttorissa ensitulevan Toukokuun 3:na päivänä toimitettavasta huutokaupasta, jossa vuokralle tarjotaan Knopans eli Sågars ja Backa-Dråsa nimiset sotilasvirkatalot Inkoon pitäjässä, ilmoitetaan että: Knopans'in eli Sågaras'in virkataloon ei kuulu 1066,664 hehtaarin pinta-alaa, vaan ainoastaan 236,71 hehtaaria, josta 69,89 hehtaaria on jaettua metsämaata, sekä että Backa-Dråsan virkataloon ei kuulu 519,305 hehtaarin pinta-alaa, vaan ainoastaan 126,54 hehtaaria, josta 53,87 hehtaaria on jaettua metsämaata. Helsingissä, Lääninkonttorissa, Maaliskuun 27 päivänä 1906.

Max Alfthan. 2119(3-1) K. Moberg.

(29.03.1906 Suomalainen Wirallinen Lehti no 74)

Perunoita multaamassa Inkoon majatalossa (Lillbreds). Kuva: U. T. Sirelius 1916 (Kansatieteen kuvakokoelma). 

Vestankvarn v. 1912

(12.10.1912 Veckans Krönika no 35)

Inkoon kivilouhimoilta v. 1914

Tämä Pitäjä on oikea kivipitäjä. Maanlaatu on hyvin vuorista, niin kun yleensä merenrantaseudut. Mutta Poikkeuksen tekevät Inkoon kalliot siinä, että ne ovat yleensä hienoa, punaista graniittia, osaksi myös harmaata ja vähemmässä määrässä mustaakin. Kivi on sitkeää ja laadultaan sopivaa jalostettavaksi. Nämä hyvät edellytykset ovatkin houkutelleet kivikapitalisteja valtaamaan Inkoon vuoria haltuunsa. Vuokra- ja ostokauppoja ovat tehneet useat yhtiöt, osaksi yksityisetkin keinottelijat. Enemmänkin Vuorikauppoja syntyisi, mutta maanomistajat ovat kovia ruotsalaisuuden säilyttäjiä ja kellä ei kovaa rahapulaa ole, se kieltäytyy vuoriaan myymästä ja vuokraamasta siitä syystä, että kiviliike tuo suomalaisuutta paikkakunnalle. Tästä huolimatta on ainakin neljällä kiviliikkeen harjottajalla omistusoikeus Inkoon kallioihin. Lisäksi vielä vuokrasopimuksia.

Kaikista etuisuuksista huolimalta liikkeenharjottajat eivät sano täälläkään oikein "pärjäävänsä". Kun työläiset ilmottavat, että palkat ovat elintarpeiden kallistumisen tähden jääneet nälkärajan alapuolelle ja vaativat korotettavaksi, niin silloin tuo kannattamattomuuden virsi alkaa kuulua. Ja oikein numeroilla tahtovat näyttää, että liike tuo, ellei juuri tappiota niin kumminkin mitättömän pientä voittoa. Liike tekee muka vararikon, jos työehtoja täytyy parantaa. Minkäverran tuossa liikkeenharjottajain valituksessa on perää, ei oikeastaan koske meitä työläisiä. Emmehän me ole, vaikka asiat noin olisivatkin, velvolliset työmme vieressä nälkää kärsimään. Ja tämän alkaakin jo työväki täälläkin oivaltaa. Ja tuo kannattamattomuuskin osottautuu perättömäksi, silloin kun työväellä on voimaa vaatimustensa toteuttamiseen.

Kuluneena talvena on näillä louhimoilla olleet työt huonossa käynnissä. Kevään tullen on taas toiveita niiden paranemisesta. Talven kuluessa on joku helsinkiläinen osuuskunta ostanut täältä kallion, ja alkaa louhimistyön vesien auettua, niin ainakin ovat luvanneet, joten kesän tullen lisääntyy kivityön tekijäin luku entisestään.

(20.03.1914 Työmies no 66)

Kasvitarhaherneiden ja -papujen siemenviljelyskokeita

Elgsjö 1912 - 1914

Kehityksen edistyessä on hyvän kotimaisen siemenen merkitys peltokasviviljelyksessä saavuttanut yhä suurempaa huomiota. Samaa huomiota ei kuitenkaan ole kiinnitetty kotimaisen kasvitarhasiemenen merkitykseen. Tähän lienee kai osittain ollut syynä se, että kotimaista kasvitarhasiementä on ollut kaupan erittäin pienessä määrin, pääasiallisestihan on ainoastaan lantun ja kupukaalin siementä ollut saatavissa. Mutta joskin kotimaista siementä on ollut vähän saatavissa, olisi kuitenkin harrastus, jos sitä olisi löytynyt, voinut ilmetä siemenviljelyskokeina, julkisina lausuntoina hyvän kotimaisen siemenen merkityksestä j. n. e. suuremmassa määrin kuin tähän asti. Mikäli mahdollisesti jossain on vähän harrastustakin ilmestynyt, tapetaan se väittämällä, ettei tällaisella viljelyksellä ole meillä menestymisen edellytyksiä. Ne kokeet, joita seuraavassa tullaan selostamaan, osottavat kuitenkin, etteivät ilmastolliset olomme estä ainakaan kasvitarhaherneiden ja -papujen siemenvijelystä meillä, kunhan vain valitaan sopivia laatuja ja sopiva viljelyspaikka. Pelkästään herneiden ja papujen siementen kotimaisen viljelemisen merkitys ilmenee tarkastaessamme niitä määriä, jotka vuosittain maassamme kylvetään. Tästä seikasta emme tosin voi esittää tarkkoja numeroita, mutta väitetään niiden määrän kohoavan kymmeniin tuhansiin kiloihin vuodessa.

Viljelyskokeet alotettiin v. 1912 ja ovat ne siitä lähtien jatkuneet ja varmasti kehittyneet pomoloogi Björn Lindbergin taitavan ja valppaan johdon ja valvonnan alaisina sekä sen uhrautuvaisuuden ja suuremmoisen harrastuksen johdosta, joka niiden osaksi on tullut koemaan omistajan, maanviljelijä Julius Holmbergin ja hänen rouvansa puolelta Elgsjön tilalla Inkoossa.

V. 1912 käsittivät kokeet: 6 pensaspapulaatua, 9 salkopapulaatua, 8 sokurihernelaatua ja 7 silpohernelaatua.

Seuraavana vuonna otettiin kokeisiin lisäksi silpoydinherneitä. Kokeiden käsittämän ajan kuluessa on eräitä laatuja poistettu kokeista osaksi huonon satoisuuden vuoksi, osaksi sentakia että oli saatu epäaitoa siementä, osittain myös senvuoksi, että laatu on ollut niin myöhään kypsyvä, ettei siitä yleensä voitaisi odottaa kypsää satoa saatavan.

Viime vuonna (1914) viljeltiin kokeissa: 10 pensaspapulaatua, 9 salkopapulaatua,6 sokurihernelaatua, 8 silpohernelaatua ja 16 silpoydinhernelaatua.

Kokeet alotettiin yleensä käyttämällä kutakin laatua 200 gr siemeneksi. Viime vuosina on kuitenkin tilan takia tavallisesti käytetty vain 100 gr siementä. Herneet on viljelty pohjoisesta etelään kulkevissa penkeissä, neljässä rivissä, kuten vieressä olevasta kuvasta näkyy.

Penkin leveys on siis ollut 90 -100 cm, riippuen laadun korkeakasvuisuudesta. Korkeammat laadut on tuettu 20 cm päähän toisistaan asetetuilla vaakasuorilla, hienoilla galvanoiduilla rautalangoilla, joiden asemaa kuvassa osottavat paksut kohtisuorat viivat. Korjatut herneet ja pavut varustetaan nimilipulla, sidotaan kimppuihin ja asetetaan katosalle kuivumaan.

Salkopavuista tahdon erityisesti kiinnittää huomiota erääseen laatuun, nimittäin Nordlinin eli Hellmannin papuun. Aikaisimmin tunnetaan se Gumtähden kartanosta lähellä Helsinkiä, jossa sitä ainakin puolisen vuosisataa sitten viljeli tilan silloinen puutarhuri, Nordlin. Sitä on myöskin pitkät ajat viljellyt huvila Annebergissä Vanhassakaupungissa (Helsinki) puutarhuri Hellman, siitä sen toinen nimi. Se on miekkapapu, hyvin satoisa, aikainen, kestävä sekä erittäin hyvä leikkuupapu. Sen runsassatoisuudesta mainittakooon, että siitä kokeissa v. 1914 saatiin 1,2 kg kylvöstä 42 kg.

Vieressä olevaan taulukkoon olemme keränneet kokeista eräiden tärkeimpien laatujen 100 jyvän painot sekä kylvö- ja satomäärät v. 1914.

Kokeet ovat nyt kehittyneet niin pitkälle, että eräitä laatuja voidaan tänä vuonna antaa enennettäviksi, noin 80 kg herneitä ja 10 kg papuja. Tätä tarkotusta varten on 9 henkilöä suosiollisesti antanut maata käytettäväksi. Kukin viljelijä saa enennettäväkseen ainoastaan kaksi toisistaan helposti erotettavaa laatua, jonka kautta voidaan välttää mahdollisia erehdyksiä korjuussa. Sitäpaitsi eivät nämä henkilöt saa viljellä muita laatuja siemeneksi.

Kun koeviljelyksistä tänä vuonna jo saattiin niin suuri sato, että osaa siitä ei tarvita, tullaan tämä osa myymään. Villa Bilnäs'in puutarha on ottanut myydäkseen siemenet ja sieltä on pyydettäessä saatavissa luettelo laaduista sekä muita tietoja. On toivottavaa, että yleisö käyttää tilaisuutta hyväkseen tällä tapaa saadakseen herne- ja papuviljelyksiään varten kotimaista siementä. On sitäkin otaksuttavampaa, että tätä kotimaista siementä tullaan tänä vuonna käyttämään, koska kysymyksessä olevain tavarain vienti on kielletty enimmissä niistä maista, joista ennen olemme kylvösiementä saanet.

Tämän yhteydessä rohkenemme pyytää, että ne henkilöt, jotka mahdollisesti tuntevat vanhastaan Fagervikin kartanossa, Inkoossa, viljellyn Nanking-nimisen pensaspavun alkuperän tai muuta mielenkiintoista siitä, antaisivat siitä tietoja pomologi Björn Lindbergille (osote Helsinki, Laivastokatu 14 B).

Näiden kokeiden tulokset ovat meille arvokkaita jo siinä suhteessa, että ne osottavat kasvitarhaherneiden ja -papujen kotimaisen siemenviljelyksen mahdolliseksi. Enennysviljelysten kautta saavat ne myöskin käytännöllistä merkitystä, koska voimme toivoa, että vuoden sato tulee täyttämään huomattavan osan siementarpeestamme ja siten tekemään meidät vähemmän riippuviksi ulkomaisista markkinoista kuin myöskin tarjoamaan kasvitarhaviljelijöillemme kestävää, hyvää siementä niin tärkeistä viljelyskasveista kuin herneistä ja pavuista.

(1915 Suomen maanviljelys no 1)

Fröodlingsförsök med trädgårdsärter och -bönor

Elgsjö 1912 - 1914

Betydelsen av gott inhemskt frö för växtodlingen har inom lantbruket vunnit mera beaktande efterhand som odlingen framskridit i utveckling. Samma uppmärksamhet har dock icke egnats det inhemska fröets betydelse inom trädgårdsskötseln. Dels har väl detta sin grund däruti, att inhemskt trädgårdsfrö så ytterst ringa förekommit i marknaden i det att så gott som endast kålrots- och litet vitkålsfrö av inhemsk odling stått till buds. Men om också tillgången varit liten, skulle dock ett vaket intresse för inhemsk trädgårdsfröodling, om ett sådant förefunnits, kunnat söka sig uttryck uti fröodlingsförsök, offentliga uttalanden om betydelsen av gott inhemskt frö, o. s. v. i högre grad än som hittills skett. Man dödar sitt intresse med, att en sådan odling icke har betingelser för att lyckas hos oss och likväl visa de försök, som här nedan skola relateras, att våra klimatiska förhållanden icke ställa hinder i vägen åtminstone för en fröodling av trädgårdsärter och bönor, blott lämpliga sorter och lokaler väljas därför. Vilken betydelse en inhemsk odling redan blott av ärter och bönor skulle hava, framstår vid betraktande av de mängder, som nu årligen utsås inom vårt land. Vi hava visserligen icke noggranna siffror däröver, men enl. uppgift skulle mängden uppgå till tiotusentals kg.

Försöksodlingarna påbörjades år 1912 och hava de sedan dess stadigt utvecklats tack vare den insiktsfulla och vakna ledning och övervakning, som egnats dem av pomolog Björn Lindberg, samt de uppoffringar och det storartade intresse, som kommit dem till del av försöksmarkens ägare, lantbrukaren Julius Holmberg och hans fru från Elgsjö i Ingå.

År 1912 omfattade försöken

6 sorter buskbönor (krypbönor), 9 sorter störbönor, 8 sorter sockerärter, 7 sorter spritärter.

Följande år tillkommo märgspritärterna. Under loppet av dessa tre år, under vilka försöken fortgått, hava en del sorter uteslutits, dels emedan de varit för litet bördiga, dels därför att oäkta frön erhållits till utsäde samt dels även på den grund, att sorten varit så sent mognande att mogen skörd i allmänhet icke kunde väntas av densamma. Andra sorter hava åter tillkommit.

Senaste år (1914) provodlades: 10 sorter buskbönor, 9 sorter störbönor, 6 sortet sockerärter, 8 sporter spritärter, 16 sorter märgspritärter.

Försöken börjades i allmänhet med ett utsäde av 200 gr per sort. Senare har dock på grund av begränsat utrymme endast 100 gr i allmänhet utsåtts av varje sort. Ärterna hava odlats å bänkar, riktade i norr och söder, i fyra rader med ett avstånd i cm. mellan raderna som framgår av här vidfogade bild.

Bänkbredden har således varit 90-100 cm, beroende av huru högväxande sorten är. De högre sorterna hava "risats" med på 20 cm avstånd vågrätt ställd, klen galvaniserad järntråd å plats, som anges å figuren genom de tjocka vertikala linierna. De skördade ärterna och bönorna etiketteras, hopbindas i knippen och upphängas under tak i och för torkning.

Skörderesultaten för ärterna hava under senaste år påverkats av torkan samt dels av angrepp av skadeinsekter, vilket i vidsträckta trakter varit fallet. I medeltal har således uti 1914-års skörd funnits 18.75 % av skadeinsekter angripna frön. Ärterna gåvo i medeltal 9-10 ornet rent frö. Även bönornas frön äro i år lättare än vanligt, beroende på torkan. De bästa skörderesultaten för bönor voro för en buskböna 32 kornet och för en störböna 37 kornet. Bönornas, liksom även ärternas grobarhet i 1914-års skörd är god. Den lägsta grobarheten för bönor är nämnda år 97 %.

Bland störbönorna vilja vi här särskilt fästa uppmärksamheten vid en sort, kallad Nordlins eller Hellmans. Den är tidigast känd från Gumtäckt gård invid Helsingfors, där den för åtminstone ett halvt sekel sedan odlades av dåvarande trädgårdsmästaren därstädes, Nordlin.

Också har den under långa tider odlats å villa Anneberg vid Gammelstaden (Helsingfors) av trädgårdsmästar Hellrnan, varav dess andra namn uppstått. Den är en svärdsböna, mycket bördig, tidig, härdig samt synnerligen god skärböna. Som bevis på dess bördighet må nämnas att den vid försöken år 1914 av 1,2 kg utsäde gav 42 kg frö i skörd.

Uti vidfogade tabell meddela vi från försöken enhållna uppgifter över 100 kornsvikten samt utsäde och skörd år 1914 för en del av de viktigaste sorterna. Anmärkas bör, att samtliga frön varit ri-torkade samt att en del buskbönors frön skadades av frost den 25 aug. 1914.

Försöken hava nu fortskridit så långt, att vissa sorter i år kunna utlämnas till förökning, nämligen 80 kg ärter och 10 kg bönor. För detta ändamål hava 9 personer välvilligt ställt jord och krafter till disposition. Bland dessa personer finnes även en skomakare, bosatt långt ute i skärgården, som intresserat sig för dessa försök och vilken genom odlingar redan senaste sommar visade sig vara kompetent att medverka vid dessa förökningsodlingar. Var och en odlare erhåller för förökning blott två, från varandra lätt skiljbara sorter, varigenom möjliga misstag vid skörden kunna undvikas. Dessutom få dessa personer icke odla andra sorter till frö.

Emedan skörden från försöksodlingarna redan i år blivit så stor, att vissa delar kunna undvaras, komma dessa att försäljas. Villa Billnäs trädgård har övertagit distribueringen av fröet och tillhandahåller på begäran förteckning över sorter samt andra uppgifter. Det är att hoppas, att den trädgårdodlande allmänheten skall begagna sig av tillfället och på detta sätt erhålla inhemskt frö för sina ärt- och bönodlingar i trädgården. Att detta inhemska frö i år skall anlitas, är så mycket mera antagligt, som exportförbud för ärter och bönor föreligger i en stor del av de länder, varifrån vi tidigare erhållit vårt utsäde.

I samband med beskrifningen av dessa odlingsförsök vågar redaktionen anhålla, att personer, som möjligen känna till härstamningen eller andra uppgifter av intresse rörande en sedan gammalt å Fagerviks gård i Ingå odlad buskböna, benämnd "Nanking", måtte därom godhetsfullt anmäla hos pomolog Björn Lindberg (adr. Helsingfors Maring. 14 B).

Dessa fröodlingsförsök hava givit oss värdefulla resultat redan däruti, att de påvisat möjligheten av en inhemsk fröodling av trädgårdsärter och -bönor. Genom de förökningar, vilka såsom en följd av deras resultat komma att utföras, få de även en praktisk tillämpning av stor betydelse, emedan vi kunna hoppas att med årets skörd kunna fylla en beaktansvärd del av vårt behov och därigenom icke allenast göra oss mera oberoende av den utländska marknaden, utan jämväl erbjuda våra trädgårddsodlare härdigt, gott utsäde för så viktiga odlingsväxter som ärterna och bönorna äro.

(1915 Finska jordbrukaren no 1)

Elgsjön päärynäpuut

Elgsjön Mellangårdin tilalla viljeltiin 1900-luvun alussa myös päärynää.  Käytettyjä päärynälajikkeita olivat  "Tonkovjatka" ja "Flemish beauty". Ensimmäiset päärynäpuut istutettiin v. 1908 ja v. 1912 niitä oli puutarhassa yli 60 kpl.

(1912 Finska trädgårdsodlaren)

Inkoolaiset yritykset v. 1917

(1917 Suomen kauppa- ja teollisuuskalenteri)

Maatilan myynti ja kielikysymys

Päivän pakinaa.

Päivän tärkein kysymys.

Päivän tärkein kysymys on se, onko agronomi Lauri Laurénin äidinkieli suomi vai ruotsi. Tämä kysymys ei kuitenkaan ole esitetty agr. Lauri Laurénille itselleen, vaan eräille Hindresson-veljeksille, ja kuuluu se kokonaisuudessaan eilisen Hbl:n yleisön osastossa, asian tärkeyteen ja laajakantoisuuteen nähden välikkeillä painettuna, seuraavalla tavalla:

Avoin kysymys Torbackan kartanon myyjille Degerbyssä

Joku aika takaperin kerrottiin eräässä sanomalehtiuutisessa, että Torbackan kartano Degerbyssä on myyty agronomi Lauri Laurénille Paimiosta 580,000 markan hinnasta. Ostajan nimi ja kotipaikka viittaavat siihen, että hän on henkilö, jonka äidinkielenä on suomi ja erinäiset tietoomme tulleet seikat viittaavat samaan suuntaan. Täyden selvyyden saamiseksi otamme sentähden vapaudeksemme esittää myyjille, Hindersson-veljeksille avoimen kysymyksen, kuinka asianlaita on. Kysymys on todellakin tärkeä, sillä Torbacka on suurin maatila Degerbyssä ja sen siirtyminen suomalaisiin käsiin vaikuttaisi suuresti Degerbyn suomalaistumiseen, samalla kun se olisi aivan ensimmäisiä oireita siihen suuntaan.

"Inkoolaisia"

Itäruotsalainen kansakunta , odottaa nyt henkeä pitäen pikaista ja luotettavaa selvitystä hra Lauri Laurénin äidinkielestä. Jos hänen äidinkielensä on Laurénin kieli, niin on kaikki hyvin ja koko asiasta päästy pelkällä säikähdyksellä. Mutta jos se on Laurin kieli, niin silloin on tullut itäruotsalaisuuden toinen suuri Falbin päivä.

Ensimmäinen oli se päivä, jolloin tilanomistaja Carl Ehrnrooth allekirjoitti sen kauppakirjan, jolla Backas siirtyi Elannolle. Backa tuntuu oleman turmiollinen sana valveutuvalle itäruotsalaisuudelle. Ensin meni Backas Helsingin pitäjästä. Nyt meni Torbacka Degerbystä. Kolmas on kai joku puolen miljoonan Nybacka taas parin kuukauden päästä. "Nomen est omen" sanoivat vanhat roomalaiset latinan lehtorit.

Tässä tapauksessa on se kai tulkittava siten, että jos näitä ruotsalaisia Backoja yhä edelleen sortuu suomalaisten Laurien käsiin, niin koko "hyökkäävä ruotsalaisuus" peloittavan läheisessä tulevaisuudessa "faller i Backen", tekee kuperkeikan tai ainakin ottaa aika lailla taka- Bakkia. Inkoolaiset pelkäävät jo, että he tuossa tuokiossa "stå på bar Backe", seisovat paljaina Bakkasessa, ja on surullista seisoa på Barbacke silloin, kun agronomi Lauri Laurén seisoo på Torbacka.

Päivän tärkein kysymys on siis, mikä on agronomi Lauri Laurénin äidinkieli. Onko hänellä ruotsalaisen Laurénin Jakobin-ääni, mutta suomalaisen Laurin Esaun-kädet?

Tiitus.*

(18.01.1917 Helsingin Sanomat no 16)


Päivän pakinaa.

Torbacka pelastettu.

Yksi itäruotsalainen helpoituksen hengähdys Torbackan puolesta! Torbacka on pelastettu. Sillä epäilyttävästä, harhaan johtavasta ristimänimestään huolimatta on hra Lauri Laurén Paimiosta ruotsinkielinen.

Ja syvästi luokkaantuneilta Hindersson veljeksiltä täytyy "Inkoolaisten", noiden ajattelemattomien hätähousujen nyt ehdottomasti heti pyytää anteeksi rumaa epäluuloaan: "Gode herrar och svenske (östsvenske) män! Antakaa meille anteeksi! Älkää viitsikö pistää tätä hampaankoloon. "Vi ber om förlåtelje!" Sillä syöksyessämme eilen aamulla kuumeentapaisella kiireellä suoraan vuoteeltamme päistikkaa Hbl:n yleisön osastoon, kohtasi meitä siellä seuraavat julistukset:

Torbackan kartanon myynti. 

Sille yleisölle, joka on huomannut "Inkoolaisten" tämän päivän Hbl:ssa meille tekemän yllämainittua asiaa koskevan kysymyksen, saamme ilmoittaa olleemme luonnollisesti sen verran kaukonäköisiä, että ensi sijassa otimme huomioon kysymyksessä kosketellun seikan. Se käynee täysin selville alempana olevasta, ostajan antamasta kirjallisesta selityksestä, jotapaitsi tahdomme vielä ilmoittaa, että kauppakirjassa on määräys, että ostajan vuorostaan, myydessään mahdollisesti talon, on myytävä se ruotsalaiselle ostajalle.

Emme katso meillä oleman "Inkoolaisten" kanssa tässä asiassa mitään selvityksiä, niin kauan kuin nämä pitävät tarpeellisena piiloutua nimettömyyden turviin.

Helsingissä, tammik. 17 p:nä 1817. 

"Torbackan kartanon myyjät".


Todistus

Täten saan pyynnöstä todistaa, että tavatessani ensi kerran Inkoon pitäjän Degerbyn kylässä olevan Torbackan kartanon omistajat mainitun kartanon ostoa koskevien neuvottelujen alkamista varten, minulta kysyttiin, olenko ruotsinkielinen, mihin vastasin myöntävästi lisäten, että muuten tuskin kävisi päinsä muuttaa niin pieneen ruotsalaiseen kuntaan kuin Degerby on, ja saan enempien epäluulojen ja sanomalehtipolemiikkien ehkäisemiseksi tässä asiassa täten uudelleen vahvistaa tuon tiedonantoni.

Turussa, tammikuun 17 p:nä 1917. 

Lauri Laurén.


Täsä me nyt sitt istumme! Torbacka on yhä edelleen ruotsalaista maata!

Ja me kun olimme haaveilleet suomalaistuttavamme puolen Degerby:ä köyriin mennessä. Mutta tästä tapauksesta saamme me sen terveellisen opetuksen, ettei pidä huutaa "hoi" ennenkuin on päästy ojan ylitse. Ja "Inkoolaiset" saavat sen terveellisen opetuksen, että vaikka mies olisikin kotoisin Paimiosta ja vaikka hänen nimensa olisikin Lauri, niin voi hänen rehellisessä rinnassaan silti sykkiä lämmin ruotsalainen sydän. Ja "kan i mitt svenska hjärta!" sanoisi Albert Engström.

Herra Lauri Laurén on nyt jo saanut kahdesti vakuuttaa ruotsinmielisyyttään. Ensin yksityisesti Torbackan myyjille, sitten julkisesti huolestuneille inkoolaisille. Ehdottaisin, että hän, varmuuden vuoksi, tekisi sen vielä kolmannen kerran. Kolmastihan nummisuutarinkin vakava poika käski kraatari Antreksen tukkaansa tunnustaa. "Tunnustas myös tuota tupsua päässäni!" Herra Lauri Laurénin on paras tehdä kolmas tunnustuksensa virallisesti. Kolme kertaa maan virallisissa lehdissä ja kerran kuulutus Inkoon kirkossa. Silloin ehkä viimeisetkin epäilykset haihtuvat.

Tiitus.*

(19.01.1917 Helsingin Sanomat no 17)

* Kaarlo Ilmari Kivinen eli " Tiitus" oli ensimmäisiä huomattavia suomenkielisiä pakinoitsijoita ja teki pitkän uran Helsingin Sanomissa 1914-1940. Sanomalehtiuransa ohessa hän myös julkaisi humoristisia romaaneja ja kertomuskokoelmia.


Svenskspråkig täckdikningskurs

(01.07.1923 Odalmannen : tidskrift för lantbruket och dess binäringar, mejeridrift och andelsverksamhet no 14)

Traktori saapui Inkooseen

(01.10.1924 Agros no 9)

Något om gårdar och jordbruk i Ingå

Modernäringen i en bondesocken med få herrgårdar, skildrad av Daniel Lönnberg.

(30.06.1928 Nyland no 74)