Uutisia vuosilta 1900 - 1917

Inkoon kirkonkylä 1900-luvun alussa. (Museoviraston kuvakokoelmat)

Makkarantekijä

4. 10. 1900

Käsityö- ja tehdasyhdistyksen valtuutetuilla oli eilen raatihuoneella varsinainen kokous, jossa kisälliksi julistettiin seuraavat oppilaat:

Makkarantekijän ammatissa : Fredrik Richard Strömberg Inkoosta, opinkäynyt makkaramestari C. Kniefin luona, kisällinäyte: hienompia makkaratöitä arvolauseella kiitettävä sekä palkkioksi 1 vuosikerta saksalaista teurastuslehteä.

(04.10.1900 Päivälehti no 232)

Yhtä sun toista Inkoosta

28. 1. 1901

Nyt on täällä tautinen aika. Nuhakuume on paikkakunnalla raivoamassa ja kovasti se ihmisiä vaivaakin. Onpa sen tähden tapahtunut odottamattomia kuolemantapauksia, kun tautia on seurannut keuhkokuume. Lääkärillämme on paljon työtä. Hänen tulee olla yöt päivät toimessa. Samoin on kiire apteekissa.

Keli on huono, jonka vuoksi eivät ajotyöt luista. Talollisille on tämä harmillista, rautatiemiehille, ajomiehille haitallista, kun on kärryjä käyttäminen keskellä talvea. Mutta tyytyminen on siihen mitä annetaan. Kalansaalis on ollut tähän aikaan mainio. Nuotalla on saatu niin paljon säynäviä nykyaikana, että harvoin vaan. Mateita myös tulee hyvin. Huolimatta runsaasta tulosta on tuoreen kalan hinta ollut säynävän 75 p. kg., mateen 1 mk. a 90 p. kg., hauen 60 p. kg. ja silakat 35 p. kg.

Inkoolaiset kehuvat ennen tuoreen kalan olleen kelihinnoissa paikkakunnalla, vaan rautatie on sen nostanut, niinkuin muutkin aineet.

Metsänajötöitä on runsaasti ja työpalkat hyvät. Ne maanviljelijät, jotka eivät hankkineet syksyllä vakinaista työväkeä itsellensä, ovat nyt pahemmassa kuin pulassa. Paivämiestä eivät he saa millään hinnalla. Rautatietyöhön eivät paikkakuntalaiset ole ryhtyneet, mutta metsätöihin. Täällä on Inkoon lahden rannalla tila, johon talven kuluessa on saatava Englantiin meneviä puutavaroita aika määrät.

Inkoon kirkonkylä on jo kuin pieni kaupunki. Joka toinen lauvantai on siellä toripäivät, jossa on saatavana kaikkia maalaistavarata.

(28.01.1901 Uusimaa no 12)

Kuivuutta

5. 8. 1901

- Kuivuutta. Tukalaan tilaan joutuivat maanviljelijät pitkällisen kuivuuden ja ankaran kuumuuden tähden. Eläimille ei ole vainiolla juuri mitään syömistä, sillä niitetyt heinäpellot ovat aivan ruskeita kuivuneesta ruohosta. Vesi on kaivoista loppunut, niin että eläinten juottaminenkin on tullut sangen työlääksi. Jos ei nyt pian saada sadetta, on eläimet erittäinkin lehmät otettava navetassa ruokittavaksi, sillä muuten ne ehtyy kokonaan. Noin kolmenkymmenen suuruisen lehmäkarjan maito on tuottanut kuivuuden tähden omistajalle jo tänä kuukautena noin kolmen sadan tappion.

Heiniä tuli kolmannesta vähemmin, kuin olisi tullut jos vähänkin olisi satanut. Samoin rukiin tulo hupeni paikkapaikoin hyvin vähiin, sen tähden kun kuivettui. Perunat ja muut juurikasvit ovat paistumaisillansa, kun jotenkin luotettava lämpömittari Cels. on varjossa osoittanut 29 astetta ja auringossa noin 50 ast. vaiheille. Puutarhan hoitajat ovat hullummassa kun pulassa, sen tähden kun itikat syövät kaiken, jonka ahkeralla kastamisella saa kasvamaan ja virkeänä pysymään. Siis kuivuus tulee vähentämään ja jo on paljon vähentänyt näillä seuduilla vuodentulon runsautta.

(05.08.1901 Uusimaa no 89)

Metsäpaloja

12. 8. 1901

- Kaksi metsäpaloa oli täällä t. k. alkupäivinä. Ennen 3 päivää pääsi tuli leviämään Båssinkylän Klemmessin talon metsässä, saaden alkunsa kytevästä kaskesta, mutta pikainen apu voitti uhkaavan tulen levenemisen. Mainitun talon isäntä, ollen heikko terveytensä puolesta, otti erittäin innokkaasti osaa tulen sammuttamiseen, että paikalla sairastui jo kuoli pian sen jälkeen lääkärin apu ei voinut pelastaa miestä.

T. k. 3 p. iltapuolella levisi metsäpalo Olisaaressa. Se sai alkunsa nuottahuoneesta, jossa paloi veneitä ja kalastusneuvoja noin tuhannen markan arvosta sekä metsää leveä kaistale. Pikainen apu tässäkin pelasti tulen koto saarelle levenemästä.

- Sadetta saimme t. k. 7 p. vaikka vähemmässä määrässä.

(12.08.1901 Uusimaa no 92)

("Båssinkylä, Klemmes" = Båsa by, Klemets. "Olisaari" = Orslandet)

Petollinen meijeristi

17. 4. 1902

- Vangittu väärennyksestä. Inkoon piirin ruununnimismies on t. k. 13 p. vanginnut ja passittanut väärennyksestä lääninvankilaan meijeristi Marinus Rasmussenin saman pitäjän Krämarsin kylästä. R. oli velkakirjalla viime maalisk. 18 p:ltä ja m. m. maanviljelijä C. G. Lagerströmin, Degerbyn kappelista, takausta vastaan saanut valtiokonttorista 10,000 markan meijerilainan, jotka rahat hän nosti saman kuun 21 p. Lainan saannin perästä sai Inkoon nimismies tilapäisesti tietää, että L. olisi kieltänyt nlmikirjotuksensa takauksessa ja piti sen johdosta potiisitutkinnon, jossa L. myöskin kielsi olleensa missään takaussitoumuksessa R:n puolesta. R. taas väitti takuun oikeaksi, mutta sittemmin myönsi kumminkin, että hän itse oli kirjottanut L:n nimen takaukseen.

Tutkinnon johdosta tuli R:n matkustaa selvittämään asiaa valtiokonttorissa Helsingissä ja palata sieltä seuraavana päivänä, mutta kun ei häntä kuulunut takaisin ja nimismies sai tietää, että R. oli nähty Hangossa, lähetti hän poliisikonstaapelin etsimään R.ää ja tämä tapasikin hänet yöllä siirtolaislaivalla Arcturus, luultavasti aikomuksessa matkustaa pois maasta ja vei hänet nimismiehen luo, jossa hän selitti ei aikoneensa lähteä maasta pois vaan olleensa Hangossa ainoastaan hankkiakseen rahat maksaakseen ne valtiokonttoriin. R:llä oli rahoista tallessa itsellänsä 400 mk ja 1,000 mk talletettuna säästökirjalla Yksityispankissa Helsingissä. Rahat ja säästökirjan otti nimismies vastaiseksi talteensa.

(17.04.1902 Päivälehti no 87)

Merinahkiainen

25. 7. 1902

Harvinainen kala. Kuluvan heinäkuun alussa saivat jotkut Inkoon joen suulla onkivat poikaset merinahkiaisen (Petromyzon marinus), jonka hra N. Sällsten toi Kalastusmuseoon. Mikäli tiedetään, on tätä kalalajia ainoastaan kerran ennen tavattu Suomessa, nim. vuonna 1854 Vanhankaupungin lahdessa Helsingissä. Itämeren eteläosassakin on merinahkiainen harvinainen. Sitä tavataan Euroopan rannikoilla Välimeressä, Atlannin meressä, Pohjanmeressä, Jäämeressä ja Vienan meressä.

(25.07.1902 Suomen kalastuslehti no 7-8)

Inkoonjoki 1900-luvun alussa. (Museoviraston kuvakokoelmat)

Juopottelua laivalla

26. 7. 1902

Juoppoudesta Länsi-Uudenmaan rantaseuduilla antaa eräs matkustaja seuraavan kuvauksen Uudessamaassa. Kesäkuun lopulla matkustin höyrylaivalla N. Helsingistä Inkooseen. Jo laivassa voi huomata että raittiustyö oli joko tuntematonta tai ainakin hedelmätöntä näillä rannoilla. Melkein jokainen aluksessa oleva mies oli päissään. Joka sopessa särvittiin miestä vahvempaa. Siististi puettuja henkilöitä hoiperteli kaikkialla. Ravintolassa tarjoiltiin ahkerasti väkijuomia. Tuntui kuin olisi ollut jossain kapakassa. Kun menin maihin B:n sillassa, oli päihtynyt laivamies särkeä tavarani. Inkoon kirkonkylään, jonne minäkin aioin, vietiin kymmenkunta kannunpulloa viinaa ja kolme koria olutta.

(26.07.1902 Suomen Kansa no 169B)

Surullinen tapaturma Degerössä

31. 10. 1902

- Surullinen tapaturma sattui viime sunnuntaina Degerön kartanossa Inkoossa. Nti Elisabet Lagerström oli lähtenyt hevosella ajaen erääseen naapuritaloon, mutta tiellä hevonen, joka oli nuori ja vauhko, pillastui. Nti L. hyppäsi alas rattailta, mutta sotkeusi jaloistaan ohjasperiin jääden laahaamaan tielle sekä satutti vähän matkaa siten laahauduttuaan päänsä terävään kiveen niin pahasti, että kuolema melkein paikalla seurasi. Nti L:n seuralaisena oleva renki pysyi rattailla eikä saanut mitään vammaa. Näin surullisen lopun saanut oli vasta 19 vuotias. Hän oli maanviljelijä C. G. Lagerströmin tytär.

(31.10.1902 Päivälehti no 253)

Juopottelua vaivaistalossa

12. 3. 1904

Vaivastalon johtaja syytteeseen. Eräs inkoolainen maanviljelijä on vaivaishoidon tarkastelijalle tehnyt valituksen paikkakunnan vaivaistalosta ilmenevistä epäkohdista vaatien johtajan erottamista ja saattamista lailliseen vastuuseen. Valitetaan että vaivaistalon johtaja Helsingin pitäjän ent. nimismies A. Bäckman, joka pitkän epäilyn perästä otettiin johtajaksi, on paitsi pitkällistä juopottelemista, osittain vaivaishoitolaistenkin kanssa, tehnyt itsensä syypääksi aistiviallisten hoitolaisten rääkkäämiseen ja muihin lainvastaisiin tekoihin.

Poliisitutkinnossa vahvistettiin syytökset hra Bäckmania vastaan tosiksi. Inkoon vaivaishoitohallitus on päättänyt sanoa hänet irti toimesta toukok. 1 pstä alkaen ja nostaa häntä vastaan kanteen. - HbL

(12.03.1904 Päivälehti no 60)

Halveksittu rakkaus

31. 5. 1904

Rakkausnäytelmä, joka loppui surullisesti, näyteltiin v. k. 31 p:nä Fagervikin tehtaan läheisyydessä Inkoon pitäjässä. "Västra Nylandin" kertomuksen mukaan tapahtui asia seuraavasti:

Kun mainittuna päivänä 20 vuotias räätälintytär Edit Illman lähti mainitulta tehtaalta erään vanhemman naisen kera lähistössä olevaan torppaan, tapasivat he noin puolen kilometriä kuljettuaan torpparinpojan F. Lindforsin, joka kysyi tytöltä, tahtoiko hän mennä naimisiin hänen kanssaan. Tytön vastattua kieltävästi, otti L. esiin revolverin ja ampui tyttöä. Tämä hyökkäsi L:n kimppuun ja sai väännetyksi aseen ampujan kädestä. Temmellyksen kestäissä meni vanhempi nainen tiehensä. L., menetettyään revolverin, turvautui puukkoon ja koetti leikata tytön kaulaa, mikä osaksi onnistuikin. Sitten leikkasi han itseltään kaulavaltimot. Kun ihmisiä tuli paikalle makasi L. kasvot maata vasten ja oli hengissä, mutta kuoli pian. Tyttö Illman, joka sai vaarallisia haavoja, vietiin kotiaan, jossa lääkäri häntä hoitaa. Hänen tilansa on arveluttava.

Syynä tapahtumaan, lienee halveksittu rakkaus, sillä L:n taskuista on tavattu tytön kirjoittamia helliä kirjeitä. Lindfors oli kotoisin Muurlan kappelista Uskelan pitäjästä ja noin 22 vuotias.

(06.09.1904 Turun Lehti no 106)

Merkitty varis

29. 9. 1906

Nyt on saatu selville, että varis, joka toukokuun 20 päivänä ammuttiin Inkoossa Näsin tilalla ja jolla oli numerolla varustettu rengas jalassa, on lokakuun 20 p:nä 1904 laskettu merkittynä Rositten ornitologiselta asemalta Pommerissa, ja oli siten kantanut aluminiumrengastaan vuoden ja 7 kuukautta. Jos sellaisia jostain saadaan toisia ammutuksi, olisi siitä tieto annettava prof. J. A. Palménille Helsinkiin.

(29.09.1906 Uusi Aura no 115)

Omituinen velkomisjuttu

30. 11. 1906

Inkoolainen torppari Frans Tötterman oli täkäl. raastuvanoikeuteen haastattanut kauppias Otto Torniaisen, syystä että T. oli kieltäytynyt maksamasta kantajalta ostamansa lihan hintaa 84 mk. 15 p. Kantajaa edusti keskiviikkoisessa oikeudenistunnossa hovioik.ausk. Harald Nordfors, mutta vastaaja ei ollut tullut saapuville. Kantajan asiamies ilmotti vastaajan kieltäytyneen mainittua summaa maksamasta sillä perusteella, ettei kantaja ollut kyennyt esittämään vaatimustaan suomeksi. Kauppaa tehdessä oli vastaaja kuitenkin osottanut taitavansa ruotsiakin.

Todistajina kuulusteltiin poliisikonstaapeleita J. W. Sandbergia ja N. E. Sneitsiä sekä ajuri K. W. Tallqvistia. Sneits oli erään poliisikomisariuksen kehotuksesta käynyt pyytämässä Torniaista maksamaan velkansa Töttermanille, mutta vastaaja oli kieltäytynyt ennen maksamasta kuin Tötterman oli oppinut suomea. Vastaaja oli kuitenkin tunnustanut velkansa. Sandberg kertoi samaa kuin edellinen todistaja, lisäten että vastaaja oli ottanut pöytälaatikostaan rahoja ja levitellyt niitä pöydälle näyttääkseen, ettei niistä ollut puutetta. Todistaja Tallqvist oli ollut kauppatorilla saapuvilla, kun kauppa tehtiin, ja vakuutti vastaajan puhuneen ruotsia sekä tinkineen hinnan 60 pennistä 55 p:iin. Ruotsiksi oli Torniainen niinikään pyytänyt viemään lihan myymäläänsä. Vastaajan poissaolon estämättä velvoitti oikeus Torniaisen maksamaan kantajalle 84 mk. 15 p. ynnä 5 prosentin koron t. k. 15 p:stä, 65 mk. oikeudenkäyntikuluja sekä 12 mk. todistajainpalkkioita.

(30.11.1906 Helsingin Sanomat no 279)

Köyhyyden vuoksi maanpakoon

9. 7. 1907

Kova kohtalo on kohdannut erästä vanhaa leskeä Likreja Holmbergia Pietarista. Hän on syntyään venäläinen eikä ole milloinkaan jalallaan astunut Suomen alueelle, mutta ollut naimisissa erään Inkoosta Venäjälle muuttaneen suomalaisen räätälin kanssa. Nyt on akka köyhä ja voimaton, minkä vuoksi vaivaishoitoviranomaiset ovat olleet pakotetut pitämään hänestä huolta. Mutta koska hän on Suomen alamaisen leski, on hänellä kotipaikkaoikeus miehen syntymäseudulla, minkäivuoksi viranomaiset ovat lähettäneet hänet Inkoon vaivastaloon. Hän saa nyt viettää loppuikänsä maanpaossa.

(09.07.1907 Turun Sanomat no 749)

Revolverinäytelmä

4. 3. 1908

Revolverinäytelmä tapahtui keskiviikko-iltana Inkoossa Mangsin tilalla lähellä Solbergan asemaa. Istuessaan tupapuolella talonväkeen kuuluvain 2 sisaren ja veljen seurassa 20-vuotias ylioppilas Hjalmar Johansson nim. silloin ilman tiettyä syytä ampui ensin revolverillaan laukauksen neiti Sigrid Östermania kohtaan ja kohdisti sitten itseensä toisen laukauksen joka oli kuolettava. Neiti Östermanin haava ei liene hengenvaarallinen. Poliisitutkinnossa ei ole ilmennyt mitään erikoista aihetta tähän surulliseen tekoon, vaan on se tapahtunut äkillisestä mielenhäiriöstä. Vainaja oli ollut neiti Östermanin kanssa mitä parhaimmissa ystävyyssuhteissa, ja heidän kihlautumistaan kohta pikaa odoteltiin. Vainaja lueskeli yliopistossa samalla työskennellen Fredrik Wagnerin liikkeessä Helsingissä, josta tapahtumapäivänä iltapäivällä pyysi lomaa matkustaakseen yllämainitulle maatilalle.

(07.03.1908 Karjalan Sanomat no 27)




8. 3. 1908

Inkoon verinäytelmä.

Mangsin tilalla Inkoossa tapahtuneesta verinäytelmästä on Hbl. saanut seuraavat tiedot.

Kun yliopp. Hj. Johansson viime keskiviikkoaamuna läksi kotoaan työhönsä F. Wagnerin kirjapainoliikkeen konttoriin, heitti hän, kuten tavallisesti, hellät jaähyväiset äidilleen. Hän oli hyvällä tuulella ja lupasi tulla päivälliseksi kotiin. Äiti oli silloin sairaana vuoteessa.

Äidin ja pojan väli oli sangen hellä; äiti jumaloi poikaansa, jonka arvoista hänen mielestään ei ollut ketään muuta. Sama käsitys oli äidillä myös neiti Östermanista poikansa suhteen, äiti piti näet neiti Östermania, joka oli rakkaussuhteissa hänen poikaansa, elämänsä onnen viejänä.

Kun poika ei palannut keskiviikkona kotiin päivälliselle ja äiti sai tietää hänen matkustaneen Mangsille, lähetti äiti, hermostunut kun oli, hänelle seuraavan sähkösanoman: "Jos tahdot tavata minut hengissä, tulee sinun olla kotona tänä iltana kilo 10: n ja ll:n välillä illalla." Myöhemmin lähetti hän myös kirjeen, kun ei saanut sähkösanomaansa vastausta.

Revolveria ei Johanssonilla ollut kotonaan. Hanen toverinsa ovat kuitenkin kertoneet hänen pari viikkoa sitten hankkineen revolverin ja säilyttäneen sitä konttorissa.

(08.03.1908 Uusi Suometar no 57A)

Hourupäinen suutari Grönlund

30. 5. 1908

Hourupäinen yövahdin kimppuun hyökkäsi eilisaamuna klo 4 Kampilla ja mukiloi pullolla päähän. Mies lienee ollut Lapinlahdelta karannut Inkoolainen suutari Grönlund ja yövartija oli Hilli. Ei saanut poliisi kiinni karkulaista, joka kuuluu ennenkin lähteneen täältä kotonaan käymään.

(30.05.1908 Työmies no 123)

Ruotsalaisten seutujen suomalaistuminen

30. 10. 1908

Inkoosta valitetaan Hbl:lle yhä lisääntyvästä suomalaisten tunkeutumisesta pitäjään. Suomalaiset ostavat maata, joka sitte palstoitetaan ja myydään henkiheimolaisille ja omaisille. Suomalais-asustuttamistyön etunenässä on eräs suuremman herraskartanon omistaja, joka järjestelmällisesti harjoittaa pikkutilojen palstoittamista ja on myöskin onnistunut saamaan kuntoon kokonaisen suomalaissiirtolan. Nyttemmin on kuitenkin paikkakunnan henkilöt yhtyneet ja muodostaneet osakeyhtiön vastustaakseen talojen joutumista suomalaisten haltuun ja lunastaakseen takaisin niistä niin monta kuin mahdollista on.

(30.10.1908 Uusimaa no 123)

Keisarilliset metsästysmaat

15. 6. 1909

Nyttemmin kerrotaan Inkoosta, että sieltä Barön salmen tienoilta aijotaan ostella suurempia maa-aloja, joista muodostettaisiin keisarillinen metsästysalue. Pidetäänpä jo varmana, että Bjurin y. m. maatiloja ihanan Barön salmen etelärannalta syyspuoleen myydään mainittua tarkoitusta varten. Kysymyksessä olevaa kauppasummaa ei vielä varmuudella tunneta, mutta kaikesta päättäen se on oleva melkoisen suuri, kertoo Hangöbl.

(15.06.1909 Perä-Pohjolainen no 68)

Venäläiset merisotamiehet pahanteossa

12. 8. 1909

Venäläiset merisotamiehet taas luvattomasti metsästämässä ja kalastelemassa.

Hbl:lle ilmoitetaan luotettavalta taholta seuraavista Barönsalmessa sattuneista tapahtumista:

Torstaina tk. 12 p. saapui venäläisillä merisotamiehillä miehitetty moottorivene Torstholmanselälle Inkoon saaristoon laskien ankkurin Käringholman saaren kohdalla. Veneestä astui maihin meriupseeri ja sota miehiä, kivääreillä varustettuina ja kaksi koiraa matkassa. Muita otuksia eivät kytät kuitenkaan tavanneet kuin joitakuita lampaita, joita koirat niin pahasti repivät, että kaksi niistä oli lopetettava. Mainitulta saarelta metsästäjät siirtyivät toiselle Eskörn-nimiselle saarelle, jossa koirat taas raatelivat muutamia lampaita. Myöhemmin iltapäivällä ajometsastystä jatkettiin vielä kolmannellakin samalla selällä sijaitsevalla saarella.

Tämä kaikki näkyi ja huudot kuuluivat lähellä olevan Tortsholman kartanoon, jossa majaileva puutavarakauppias Howart Campbell souti viimeksi mainitulle saarelle ottamaan selvää metelin syystä. Saarelle tultuaan hän näki n. 20 sotamiestä sauvat käsissä muodostaman ajoketjun ja heidän johtajanaan upseerin, jonka jalkojen juuressa virui vasta ammuttu jänis. Tietäen ettei Torstholman kartanon isäntä, hra Boström ollut näille antanut lupaa metsästää maillansa, kysyi hra C. upseerilta, millä oikeudella hän miehineen täällä harjoitti ampumista. Murteellisella ruotsinkielellä upseeri, kivääriään kohottaen, käski puhuttelijan heti lähtemään tiehensä muuten "pamahtaisi". Samalla hän käski sotamiesten paljastamaan revolverinsa. Silloin hra C. kutsui todistajiksi muutamia läheisen saaren rannalle kokoontuneita henkilöitä ja sousi sotilasten moottoriveneen luo tarkastaaksensa sen numeroa. Upseeri tämän huomatessaan, käski veneeseen jääneiden sotamiesten piilottaa numero, minkä nämä takeillaan tekivätkin, mutta onnistuttiin kuitenkin havaitsemaan, että veneen numero oli 6.

Kovaääninen puhelu, joka kajahteli pitkin Barönselkää, oli vähitellen koonnut ympäristöihin koko joukon saaristolaisia. Tämän huomatessaan sotilaat astuivat alukseensa ja lähtivät täyttä vauhtia matkaansa, ottaen mukaansa toisen venäläisen komennuskunnan, joka Björholman rannalla veti luvattomasti nuottaa. - Myöskin Torstholman kartanoon kuuluvia halkopinoja olivat merisotamiehet verottaneet ottamalla n. 2/3 syltä valmiiksi hakattuja halkoja veneeseensä. Vielä on huomattu, että samat sotilaat olivat saarilla kaataneet joukon kasvavia koivu- ja mäntypuita.

Torstholman isäntä hra Boström joka tilaisuuden sattuessa oli heinänteossa takaniityllä, on ilmoittanut tapahtumasta paikkakunnan kruununnimismiehelle sekä on antanut arvostella hänelle tehdyt vahingot.

(20.08.1909 Wiipuri no 190)

Hirven sala-ammunta

1. 1. 1910

Inkoosta kirjoitetaan: Joku aika sitten haavoitettiin Inkoon Rådkilassa hirvi. Kun väki yhtenä päivänä kuten tavallisesti oli ulkona töissään, kuului metsästä laukaus ja heti senjälkeen juoksi haavoittunut hirvi ulos niitylle. Luoti oli osunut sääreen ja eläin juoksi nyt vain kolmin jaloin.  

Onnetonta eläintä nyt talonomistaja Olin lähti takaa-ajamaan ja ampuikin sen. Liha painoi n. 100 kg ja myytiin huutokaupalla. Kuka sala-ampuja on, sitä ei vielä tiedetä.

(01.01.1910 Suomen metsästyslehti)

Ilmapallomatka

23. 5. 1910

Ilmapallo nähty saaristossa. Sunnuntai-iltana klo puoli 10 nousi ilmapallo "Andree" ilmaan Tukholmassa. Pallossa oli mukana 2 matkustajaa. Puoliyön aikana oli pallo nähty höyrylaivasta Bore, joka oli matkalla Turkuun. Klo 1/4 4 aamulla laski pallo alas Vassbölen kylässä Inkoon pitäjässä Täkterin aseman lähellä. Retki oli kaikin puolin hyvin onnistunut. Matkustajat lähtivät eilen a. p. junalla Turkuun, josta höyrylaiva Borella jatkoivat matkaansa Tukholmaan.

(24.05.1910 Uusi Aura no 60)

Laivurintytär Edla Holm palkittiin

16. 1. 1911

Tammik. 14 p. rahasto

Kansavalistusseuran hoidettavana olevasta Sakari Topeliuksen perustamasta "Tammikuun 14 päivän rahastosta" ovat 100 markan suuruisia kunniapalkintoja saaneet 7 ijäkästä, ansiokasta, varatonta lastenopettajaa ja niiden mukana:

Laivurin tytär Edla Karolina Holm (synt 1838) Inkoon Bjursin kylästä, lapsesta saakka rampa, aikasesta nuoruudesta tähän asti uupumaton kotiseutunsa lasten kasvattaja.

(16.01.1911 Uusimaa no 6)

Pappi ja kunta ryöstäneet 7 lapsen isän

10. 2. 1911

Inkoon pitäjässä on viranomaiset toimittaneet taas papin ja kunnan saatavain hyväksi tehtävänsä t. k. 6 pnä. Eräs puutteellinen työläisperhe ei näet ollut voinut mitenkään maksaa papin sielunviilauspalkkaa eikä kunnan lyömää verotusta. Ja ne piti ottaa perheen ainoalta ansaitsijalta, isältä vaikka silmäkuopasta. Viranomaiset nuuskivat perheen nurkat ja mikä riemu! Löysivät heiniä. Kun ne sitte 6 päivä myytiin niin kaiken kiitos saivat 1) pappi, 2) kunta, 3) viranomaiset ja 4) jäi vielä isällekin joku roponen, joten kaikki saivat rahaa, niin juuri, rahaa!

Yhteiskunnan rauha ja järjestys on taas siltäkin kohdalta paikalleen rukattu. Pappi voi rukoilla häiriöttä köyhille, kärsiville, leskille, orvoille, - sotajoukoille - menestystä kun kerran on saanut reilusti viimeistä penniä myöten jumalien "hänelle armossa antamat", vaikkakin viranomaisten ryöstöllä kaappimat tulot.

Perheessäkään ei mitään erinomaista tapahdu. Ryöstö on ohi. Lapset pyytävät ruokaa kuin ennenkin ja syövät jos ripoo. Itkulla täytetään puuttuva. Isä nykäsee nälkävyötä piukemmalle tarpeen mukaan.

(10.02.1911 Työmies no 33)

Reipas vanhus

16. 7. 1911

Reipas vanhus on 95-vuotias Lovisa Vikholm Inkoon saaristossa. Hän elättää vielä itseään kalastuksella. Joka päivä näkee vanhuksen yksinään liikkuvan merellä pyydyksiensä kanssa, jotka ovat pääasiassa verkkoja, rysiä ja koukkuja. Vanhus on kasvattanut neljä reipasta poikaa, joista ainoan elossa olevan luona hän asuu. Eräs hänen pojistaan hukkui kymmenkunta vuotta sitten luistellessaan Inkoon kirkkoselällä.

(16.07.1911 Uusi Suometar no 16)

Lovisa Vikholm

Rohkea voro

26. 5. 1911

Kun eilen Turusta tuleva postijuna, joka saapuu H:kiin 7.50 illalla, kulki Inkoon ja Täkterin asemien välillä, pyysi eräs Tammisaaresta tuleva markkinahuijari erään matkustajan vaihtamaan satamarkkaa seteliksi. Matkustajan otettua setelin taskustaan, sieppasi voro setelin, kiirehtien vaunun ovesta ulos ja hyppäsi junan kulkiessa alas vaunusta. Matkustaja jäi katselemaan satamarkkasensa viejän jälkeen.

(27.05.1911 Työmies no 119)

Junaa kivitetty

17. 7. 1911

Junaa kivitetty. Kun postijuna t. k. 13 pnä lähti Turusta Helsinkiin klo 5.10 ip, ja kulki Täkterin-Solbergin asemien välillä heitettiin n. k. Kivekkään vaihteen kohdalla kivellä junaan. Kivi, joka oli pienen nyrkin kokoinen, tunkeutui kolmannen luokan vaunun akkunasta sisään, sattuen erästä rouvaa, joka parhaillaan syötti pientä lastaan, rintaan. Eräs herrasmies sattui istumaan akkunan vieressä, sai niinikään lasinsirpaleita kasvoilleen. Ilkityöntekijästä, jota ryhdyttiin kohta etsimään, ei ole mitään tietoa.

(17.07.1911 Uusimaa no 78)

Grönlund on taas karannut

21. 10. 1911

Mielisairas karannut Inkoon vaivaistalosta. T. k. 16 pnä karkasi sanotusta hoitolasta eräs Grönlund niminen mielisairas, eikä ainakaan 19 päivänä oltu häntä vielä kiinni saatu. Hänen nykyinen olinpaikkansa on tuntematon. Edellisenä päivänä oli mies valitellut, että vaivaistalossa annetaan niin huonoa ruokaa, että hän lähtee Helsinkiin. Karkulainen on iso keski-ikäinen mies.

(21.10.1911 Työmies no 243)

Kopparnäs vaihtoi omistajaa

15. 11. 1911

Maatilankauppa. Tilanomistaja Emil Bäckman on myynyt kauppias F. Schröderille omistamansa Kopparnäs nimisen tilan Degerbyn kappelissa Ingån pitäjässä. Kaupan välitti Aksel Ulanderin Asianajotoimisto.

(15.11.1911 Uusmaalainen no 106)

Fritz Schröder tunnettiin paremmin Suomen suurimpana kalastustarvikekauppiaana. Kopparnäsin omenia myytiin myös hänen liikkeessään Helsingissä 1920-luvulla.  Schröderin kalastustarvikeliike löytyy yhä Helsingistä, mutta Kopparnäsin kartanoa sekä sen laajaa ja maineikasta puutarhaa ei enää ole olemassa.

Koiran raadeltavaksi joutui

13. 6. 1912

T. k. 13 p. illalla hyökkäsi Inkoossa Ingarskilan Knutsin talon koira maantiellä naapuritalon palvelijattaren kimppuun. Peto raateli uhriaan hyvin pahasti, m. m. puri jalkaan seitsemän haavaa. Jalka rupesi heti ajettumaan ja oli turvauduttava läakarin apuun. Koiran omistajakin tuli katsomaan revittyä ja tarjosi kolme markkaa sovintoa! Kun tyttö ei tähän tyytynyt, niin alkoi tämä soimata tyttöä, käyttäen sanoja, joita ei tässä viitsi uusia. Tämä oli saman pedon neljäs uhri. Vaan kun kaikki ovat olleet köyhiä, niin tämä pohatta on päässyt sillä, että on osannut antaa ilkeitä nimityksiä koiransa uhreille. Viimeisessä tapauksessa aikoo tyttö viedä isännän oikeuteen.

(18.06.1912 Työmies no 138)

Maantiellä tehty ilkeyttä

20. 6. 1912

T. k. 20 päivää vasten yöllä olivat hulikaanit tukkineet maantien Solbergin ja Täkterin asemien välillä Olkilan kylän kohdalla Inkoossa. Olivat kulettaneet metsästä suuria puita keskelle tietä aika kasan. Tämän huomasivat työhön menevät työmiehet ja rupesivat kasaa purkamaan. Kesti kokonaisen tunnin kahdelta mieheltä ennen kuin tie tuli auki. Kasassa oli niinkin suuria puita oksineen, että oli täysi työ kahdella miehellä saada ne pois tieltä.

Kaikkia se ilkeys omillaan teettää. Joutaisivat moiset urheilijat joutua edesvastuuseen teoistaan.

(29.06.1912 Turun Lehti no 72)

Hurjat kesäjuhlat Inkoossa

7. 7. 1912

Sunnuntaina oli Täkterin ruotsalainen nuorisoseura hommannut kesäjuhlan Täkterin as. lähelle, sitä varten laitetulle lavalle. Tähän tilaisuuteen oli myöskin kerääntynyt runsaasti päihtyneitä miehiä (joka onkin tavallista tämmäisissä tilaisuuksissa, varsinkin Inkoossa). Juhlan alussa jo voi huomata, minkälainen joukko on liikkeellä ja puoliyön aikaan, juhlan paraillaan ollessa, muodostui juhlakentästä oikea sotatanner. Aseinaan urhot käyttivät puukkoja, seipäitä, kiviä ja revolverejä. Haavotetuksi tässä kahakassa tuli ainakin yksi puukolla ja yksi revolverilla. Viimeksimainittua oli kohta lähdettävä viemään lääkäriin.

Muuten on mukavaa, että kun nämä porvarilllset sivistysseurat, jos niitä niiksi voi sanoa, tämmösiä huvi eli tanssitilaisuuksia hommaavat, niin niissä on elämä melkein aina edellä kerrotun tapaista, jos ei joka kerta juuri näin pitkälle kehitykään.

(10.07.1912 Työmies no 156)

Taitureita on monenlaisia

12. 2. 1913

Viime aikoina on Täkterissä Inkoossa kuljestellut eräs mies, ilmoittaen olevansa Lohjan seuduilta. Hän on myynyt n. k. lampunvalonparantajia, herneen kokoisia pieniä sinisiä kuulia. Kappale maksaa 25 penniä jo ovat ne ensimaisiä laatuaan Suomessa. Naisväki on ostellut itselleen näitä kuulia. Kuulat asetetaan lampun öljyyn ja ne sulavat. Kahdentoista tunnin kuluttua sen jälkeen pitäisi mitä kirkkaimman valon ilmestyä ja lampun sydän säilyttäisi muka sen jälkeen aina loistavan ominaisuutensa. Mutta kun jokunen aika on kulunut, on lamppujen öljy samea, sydämet ovat tahraantuneet ja mikä ikävintä: huoneessa on niin pimeä, että ainoastaan voi nähdä missä lamppu on. 

(12.2.1913 Uusimaa) 

Omituinen hukkumistapaus

Viime keskiviikkona klo 4 aikaan iltapäivällä lähti kalastaja Frans Talling Inkoon kirkonkylästä pienenlaisella veneellä, mennäkseen vähäisen selän yli kotiinsa Wålön saarelle. Mutta kun häntä ei illan kuluessa kuulunutkaan kotiin, heräsi kotonaolijoissa epäluulo, että hänelle on tapahtunut jokin onnettomuus. Seuraavana aamuna löydettiinkin kumossa oleva vene. Airot ja veneessä olleet muut tavarat oli tuuli kulettanut erään saaren rantaan. Hankaimet olivat poikki, reelinki jonkun verran rikkoontunut. Todennäköisesti on Talling soutanut varomattomasti ja keikahtanut veneineen kumoon. Että hän ei palastunut, on hieman omituista, sillä hän oli hyvä uimari. Myöskään ei minkäänlaisia avunhuutoja ole kuulunut. Viime päivinä on vainajaa naarattu ahkerasti, mutta tuloksetta.

Lukemattomia kertoja oli Talling pimeinä ja myrskyisinä syysöinäkin ollut sumppuineen merellä, ollessaan tuomassa kaloja pääkaupunkiin. Onkin senvuoksi ikäänkuin kohtalon ivaa, että seilainen reipas merenkyntäjä saa surmansa pienellä selällä, joka sitäpaitsi on asutuksella ympäröity niin, että apua olisi ollut helposti saatavissa. Hän oli 35 vuoden vanha.

Omituisuutena voitanee vielä mainita, että hänen nuorin veljensä kuoli joku vuosi sitten samalla tavalla, samoin hänen isänisänsä sekä setänsä.

(12.09.1913 Työmies no 210)

Maalaisen seikkailut Helsingissä

7. 1. 1914

4,000 mk. vähällä mennä sen pitkän tien.

Muuan inkoolainen maanviljelijä, joka toissapäivänä oli saapunut Helsinkiin, joutui siellä juopottelumatkalle. Aleksanterin ja Unioninkatujen kulmauksessa oli hän tavannut 2 naista, joitten seuraan lyöttäytyi. Naiset veivät miehemme Antinkadun 22:ssa olevaan matkustajakoti Ainoon, minne seurue yöpyi. Kun mies sitten eilen aamulla heräsi, olivat molemmat naiset kadonneet ja vieneet mukanaan miehen kaikki rahat 4,000 mk. Asia ilmoitettiin etsivälle poliisille, joka eilen a. p. pidätti molemmat naiset, prostitueeratut Lempi Johanna Vuorisen ja Elli Sofia Hjortmanin. Naiset eivät olleet vielä ehtineet hävittämään anastamiaan rahoja, joista suurin osa saatiin takaisin.

(09.01.1914 Uusi Aura no 6)

Nopea vasikka

25. 5. 1914

Vasikka seisauttanut junan. Eilen, junan lähdettyä Hangosta klo 3.10 ip., oli lähellä Inkoon asemaa tullut rautatiellä vasikka, joka alkoi häntäänsä heilutellen juosta junan edellä radalla. Junamiehet seisauttivat junan ja jarrumiehet ajoivat vasikan radalta pois. Matkustajat olivat junan seisauttamisen vuoksi hämmästyksissään, kunnes saivat tietää asian oikean laidan.

(26.05.1914 Työmies no 118)

Tapaturmalaukaus

27. 6. 1914

Oikeusjuttu tapaturmalaukauksen johdosta. Inkoon kihlakunnan oikeudessa vaati talollinen K. F. Schröder Inkoosta, että parturi H. E. Holopainen tuomittaisiin rangaistukseen siitä, että tämä oli varomattomuudessaan ampunut haulikolla Schröderiä päähän ja maksamaan korvausta 1,000 mk. Kihlakunnanoikeus katsoi laukauksen sattuneen tapaturmaisesti ja vapautti vastaajan. Turun hovioikeus on nyttemmin vahvistanut ja velvoittanut Schröderin korvaamaan Holopaisen kulut 30 mk:lla.

(27.06.1914 Helsingin Sanomat no 171)

Järkyttävä yhteiskuntakuva

24. 7. 1914

Kurjat olosuhteet vieneet viittä lasta elättäneeltä leskivaimolta järjen.

Inkoon pitäjän Olkilan kylässä on leskivaimo Nybergin järki sekaantunut siinä määrin, että hänet t. k. 17 p. suljettiin pitäjän vaivaistalon hullujenhuoneeseen.

Koska tämäkin on tuote tästä kehutusta yhteiskuntajärjestelmästä, niin mainittakoon tässä muutama piirre asian vaiheista. Vaimo Nyberg jäi leskeksi v. 1910 siten, että miehensä jäi junan alle Solbergin kylän ylikäytävällä, johon rautatiehallitus ei saastäväisyydessaän ole laittanut n. s. porttivahtia. Samassa meni Nybergin ainoa hevonen, jonka arvo oli noin 600 mk. Tämä oli kova kolaus vaimon elämässä kun jäi yksin viiden alaikäisen lapsen hoivaajaksi. Rautatiehallitukselta hän pyysi vahingonkorvausta ja elatusapua orvoiksi jääneille lapsilleen. Sieltä hän ei saanut kun vaivat palkakseen.

Samassa tuli toinen mieltä masentava tapaus vaimon osalle. Heillä oli torppa sanotun kylän erään talon maalla ja torpan maatkin olivat hyvänlaisessa kunnossa ja vuokra-aikaa vielä jälellä. Torppaan vaimo vielä toivonsa kohdisti. Mutta isäntä, jonka maalla torppa oli, rupesi niskottelemaan siten, että leski ei saanut mistään sellaista miestä, joka olisi kelvannut isännälle torpan veropäiviä tekemään ja tällä tekosyyllä riisti isäntä (joka omistaa viisi taloa) lesken ainoan elämän mahdollisuuden, ja tämä riisto tapahtui niin äkkiä, että leski ei saanut korjata niitä toukoja, jotka miesvainaja oli kylvänyt. Tästä kai isäntä antoi jonkun pennin leskelle hyvitystä.

Näin masennetuin mielin rikkirevityin toivein muutti leski pienokaisiensa kanssa asumaan erääseen mökkipahaseen kylän laitaan, jossa on elänyt yksitoikkoista ja kituvaa elämää alun viidettä vuotta, eli siihen asti kun hän yhteiskunnalle vaarallisena henkilönä suljettiin koppiin ja pienokaiset hajotettiin maailmalle, ehkä samoja polkuja kulkemaan.

Yhteiskunta on kai tehnyt asian eteen kaiken, minkä on voinut.

Vielä yksi seikka, joka antaa kuvan siitä, että vaimo ei ollut normaalisessa mielentilassa jälestä edellä sanotun tapaturman ja torpasta häädön. Vaimolla oli rahoja joku tuhat markkaa, jotka hän on saanut aikoinaan periä. Näitä hän säilytti visusti pankissa ja jumaloi niitä ja tutki uskonnollisia kirjoja, kidutti itseään ja lapsiaan suoranaisella nälällä.

Sukulaiset ja naapurit eivät panneet tikkua ristiin asiain tälläkään asteella ollessa, ihailivathan vaan vaimon säästäväisyyttä.

Vasta sitten kun vaimo rupesi teoillaan häiritsemään naapurien rauhaa, suljettiin hänet vaarallisena henkilönä vaivaistalon hullujen huoneeseen.

Noin synkkiä hedelmiä kypsyttää nykyinen yhteiskuntajärjestelmä, jonka vallitessa leskistä ja orvoista ei pidetä huolta, vaan jätetään ne kurjuuden kouriin.

(24.07.1914 Vapaa Sana no 81)

Telefoonit

30. 7. 1914

Senaatti on myöntänyt hra Paul Schoultzille oikeuden asettaa kaksinkertainen noin 20 km. pituinen puhelinjohto Lohjan pitäjän Kyrkstadista lnkoon pitäjän kirkonkylään keskusasemineen ja sivujohtoineen.

(30.07.1914 Työmies no 172)

Kanttori rokottaa

20. 10. 1915

Rokotuspalkkio. Sitten kun Tammisaaren piirin piirilääkäri viime huhtik. 14 p:nä oli kehoittanut Inkoon kuntaa kunnan kustannuksella toimittamaan maksuttoman uusintarokotuksen kunnassa asuvien henkilöitten keskuudessa, rokotti kunnan rokottaja, kanttori Fr. Mårtenson kunnallislautakunnan puheenjohtajan käskystä huhtikuun lopussa ja toukokuun alussa 1,729 henkilöä. Kunnallislautakunnan puheenjohtaja ilmoitti kanttori Mårtensonille, että hän oli saapa rokotuksesta, josta ei mitään maksua pitänyt ottaa, eri korvauksen. Kun kanttori Mårtenson sitten pyysi kunnalta korvausta työstään laskun mukaan, joka nousi 864 markkaan 50 penniin, kieltäytyi kunnanvaltuusto antamasta hänelle mitään korvausta sillä perusteella, että se noin 600 mkn palkkio. Jonka hän oli saanut samana vuonna toimittamastaan pakollisesta rokotuksesta, olisi riittävä korvaus hänen työstään. Tämän johdosta valitti kanttori Mårtenson läänin kuvernöörille, joka nyttemmin antamassaan päätöksessä on katsonut, että kanttori Mårtenson ei ollut ollut velvollinen Inkoon kunnan vakinaisena rokottajana ilman eri korvausta toimittamaan kysymyksessä olevaa uusintarokotusta. Jonka tähden kuvernööri on kumonnut kunnanvaltuuston valituksenalaisen päätöksen Ja määrännyt kunnanvaltuuston ottamaan asian laillisessa järjestyksessä uudelleen käsiteltäväksi.

(20.10.1915 Uusi Suometar no 286)

Harvinainen saalis

18. 12. 1915

Harvinainen saalis. "Hbl." kertoo tosissaan:

Kun eräs kalastaja Degerbyssä tuonnottain lähti merenlahden jäälle kokemaan sinne asettamaansa teräslankakatiskaa, sai hän harvinaisen saaliin. Katiskassa oli muutamia sorsia, jotka uiskentelemalla edestakaisin olivat estäneet veden jäätymästä. Ihmeekseen löysi kalamies katiskasta vielä kaksi kettua. Reporaukat, toinen nuori ja toinen vanha, olivat nähdessään sorsat katiskassa, hypänneet sinne saalistamaan ja surkeasti hukkuneet. Kun katiskassa vielä oli kalojakin, oli saalis melkoinen: kolme sorsaa, kaksi kettua ja muutamia haukia.

(18.12.1915 Lahti no 194)

Fagervikin sorsat

1. 3. 1916

Muutamia tietoja Suomessa talvehtivista sinisorsista.

Fagervikin tilalle Inkoossa on n. kahdenkymmenen viime vuoden aikana joka vuosi jäänyt talveksi isompi eli pienempi lukumäärä sinisorsia. En voi nyt enää varmasti muistaa, milloin tämä tapahtui ensi kerran, vaan ellen erehdy, niin tapahtui se 1890-luvun puolivälissä. (Tarkempia tietoja tästä voitaisiin kenties saada niistä tiedonannoista, joita asiasta olen melkein joka vuosi lähettänyt prof. J. A. Palmén'ille). Silloinen Fagervikin omistaja, vapaaherra E. Hisinger, otti sorsat tarkemman huolenpidon alaisiksi ja kielsi alustalaisiaan millään ehdolla niitä häiritsemästä. Seurauksena oli, että sorsat ennenpitkää kesyttyivät ja eivätkä vähintäkään häiriytyneet aivan lähellä tapahtuvasta vilkkaasta liikenteestä, ajamisesta ja kulkemisesta tai öin ja päivin käynnissä olevien pajojen melusta.

Sorsat oleskelevat koko ajan varsinaisessa puutarhassa olevassa lammikossa, mikä on n. 20 m leveä sekä n. 100 m pitkä, matala, sorapohjainen. Lammikon muodostaa Kvarnträsk'istä lähtevä puro, missä on heti niskan alapuolella kaksi putousta ja mikä sittemmin laajentuu kyseessäolevaksi lammikoksi. Veden virtaus lammikossa on näin ollen hyvin voimakas, eikä lammikko koskaan pääse kokonaan jäätymään.

Niin kauan kuin n. 1 km päässä oleva merenlahti ("Backaviken*) ei vielä ole kokonaan jäätynyt, oleskelevat sorsat siellä, mutta tulevat useimmiten päivittäin lyhyelle vierailulle lammikolle, missä ne sitten alituiseen oleskelevat, niin pian kuin mainittu lahti on jäätynyt. Mutta jäittenlähdön aikana, jolloin lahti pian aukeaa puron suussa, muuttavat sorsat heti sinne ja eivät näyttäydy enää puutarhalammikossa.

Suurin lukumäärä samalla kertaa talvehtivia sorsia on ollut, mikäli muistan, 23, mutta on vähitellen pienentynyt ja on tänä vuonna ainoastaan kuusi, joista 4 koirasta ja 2 naarasta. Yllämainittu lahti on oivallinen "sikiämiskeskus" sorsille, sillä rannat ovat laajoilla aloilla luoksepääsemättömiä, ne ovat pohjatonta heiluvaa nevaa ja luultavastikin juuri täältä polveutuu seudun sorsakanta. Naarasten luku on aina ollut huomattavasti pienempi koirasten lukumäärää. Pari koskikaraa on melkein joka talvi oleskellut lammikossa (eli toisessa samanlaisessa etäämpänä), vaikka en niitä viime jouluna nähnyt. Pesivätkö ne myöskin siellä, en voi kuitenkaan sanoa, mutta hyvin mahdollista on, että niin on laita, koska siellä on tarjona pesäpaikkoja vanhoissa kivisissä ja puisissa sillanarkuissa.

Helsingissä 22 p. tammik. 1916.                 G. A. Gripenberg.

(01.03.1916 Luonnon ystävä : yleistajuinen luonnontieteellinen aikakauslehti no 2)

Kiljun uhri

6. 3. 1916

V.k. 26 pnä olivat tilanomistaja E. Karell ja rakennusmestari A. Österman, molemmat Inkoon pitäjästä, laittaneet kiljukestit naimattoman naisen Ida Slutin luona Rankilan kylässä ja kutsuneet sinne m.m. mäkitupalaisen G. E. Backmanin sanotusta kylästä. Tämä lienee nauttinut liian suuressa määrin ilolientä, jota oli kaikkiaan 10 litraa. Hän nimittäin kestien aikana kuoli. Asiasta on toimitettu poliisitutkinto ja joutuu se tuomioistuimen käsiteltäväksi. Hbl. (SH.)

(06.03.1916 Kyminlaakso no 27)

Varotus

23. 8. 1916

Koska tietooni on tullut, että marjojennoukkijat ovat harjoittaneet ilkivaltaa (heittäneet koiraraketteja ym.) alueillani laitumella olleita eluk. kohtaan, niin ilmoitan täten, että sellaisesta ilkivallasta tullaan tästä lähtien oikeudessa syyttämään. - Inkoo, elokuulla 1916.

F. S. Ekholm.    Varin kartanon omistaja.

(23.08.1916 Työmies no 225)

Pyöriäisiä

1. 10. 1916

Pyöriäisiä Suomenlahdessa. Toukok. 18 p. toi kalastaja A. Nordqvist Inkoon saaristosta Helsinkiin 4 pyöriäistä (Phocaena communis), jotka olivat tarttuneet hänen kalastusneuvoihinsa. Ne vietiin Korkeasaarelle jääkarhujen ruuaksi.

(01.10.1916 Luonnon ystävä : yleistajuinen luonnontieteellinen aikakauslehti no 4) 

Kansalaiskokous Inkoossa

28. 3. 1917

Sohlbergin kivityöntekijäin osaston alotteesta pidettiin viime sunnuntaina kansalaiskokous Täkterin nuorisoseuran talolla. Päivän kysymyksiä selosti kokouksessa ruotsalaisen tyoväenliiton sihteeri. Kokouksessa käsiteltiin m.m. seuraavat asiat:

Venäjän vallankumouksen uhrien hautauspaivää päätettiin viettää paikkakunnalla töistä vapaana juhlapäivanä.

Keskusteltiin elintarveasiain nykyisestä tilasta kunnassa ja todettiin niiden olevan perin surullisella kannalla, Syömäviljaa ei ole hankittu riittävästi ja kunnan viljamakasiinista on myyty rukiita etupäässä varakkaille talollisille. Mainittiin erään kartanon herrankin saaneen kunnan viljamakasiinista yhdellä kerralla 73 hehtolitraa rukiita. Tällä tavalla tyhjennettiin kunnan viljavarastot, ja nyt eivät työläiset saa mistään ostaa syömäviljaa, sillä manttaalimiehet eivät myy viljaansa, odottavat vain hintojen vieläkin kohoavan. Myöskin perunain saanti on melkein mahdotonta. Niitäkään eivät talolliset tarvitsevaisille myy. Asiantila on kunnassa nykyään sellainen, että suurta työläisjoukkoa uhkaa suoranainen nälänhätä, jos ei pikaisia elintarpeitten hankintatoimenpiteitä käyntiin saada.

Kokous päätti kääntyä kunnan viranomaisten puoleen, vaatien niitä ryhtymään kiireellisiin toimenpiteisiin elintarpeitten hankkimiseksi kunnan asukkaille, ja jos ne eivät voi asiassa mitään tehdä, niin jättätööt paikkansa kykenevimpien täytettäväksi.

Kokouksen päätöksiä kunnan viranomaisten tietoon saattamaan valittiin kolme-miehinen komitea. Päätettiin pitää asian johdosta uusi kokous huhtikuun 1 päivänä ja velvoitettiin valittu komitea tuomaan sille kokoukselle selostus tehtävänsä täyttämisestä.

(28.03.1917 Työmies no 85)

Suurlakko ja vallankumousliike maaseudulla

20. 11. 1917

Degerbyssä kului lakko rauhallisesti. Lakko ei ollut yleinen. Työväenjärjestöt kehoittivat paikkakuntalaisia ryhtymään lakkoon. Tätä kehoitusta ei noudattanut muu kuin työväki. Talolliset ja muu Porvaristo häärivät töissä. Samoin puodit olivat auki kauppaa varten. Sohlbergin aseman konttorimiehistö yritti tehdä vastalakon vaan se raukesi, kun Työväen Järjestyskaarti lupasi siinä tapauksessa ottaa aseman kokonaisuudessaan huostaansa.

Inkoossa porvaristo teki vastalakon maidon lähetyksessä. Muuten lakosta ei juuri paikkakunnalla tiedetty.

Degerbyn työväki lopetti lakon t.k. 20 p:nä toistaiseksi sillä ehdolla, että elintarveasia on järjestettävä ja että jos "suojeluskaarti" esiintyy, on se riisuttava aseista.

(22.11.1917 Työmies no 310)

Inkoolaiset yritykset v. 1917