Kertomuksia historian hämärästä

Varhaisin maininta Inkoon pitäjästä

Inkoon pitäjä on mainittu ensimmäisen kerran asiakirjoissa vuonna 1335. Näiden mukaan Gert Skytte ja Karl Näskonungsson myivät 6.12.1335 Räävelissä eli Tallinnassa (Reval) Kirkkonummen, Pohjan ja Inkoon pitäjissä sijainneen omaisuutensa ja maansa Padisen luostarille. 

Vuonna 1407 Padisen luostari luopui omistuksistaan Inkoon pitäjässä ja myi maat Tord Bondelle. Tord Rörikinpoika Bonde oli ritari, valtaneuvos ja linnanpäällikkö.

(Diplomatarium Fennicum - Kansallisarkisto)

Kuningas Erik XII Maununpojan vierailu

28. 8. 1357

Vuodelta 1357 olevan asiakirjan mukaan kuningas Erik XII Maununpoika (kung Erik Magnusson) vieraili Suomen matkallaan myös Inkoossa.

(Diplomatarium Fennicum - Kansallisarkisto)

Gölvikin linna

Historiallinen tarina

Inkoon pitäjästä.

Itäpuolella Inkoon pitäjän kirkkoa pistää merestä Pohjoseen lahti, jonka koillisesta pohjasta ulettuu maatunut alankomaa itäänpäin Sonasundin talon ohitse. Lahti on siten aikanaan muodostanut saarennon, jolla Sonasundin ja Lågnäsin talot ovat. Mutta nuo talot sekä saarennon ulkopuolella olevat kylät ja talot, Ström, Innanbäck, Kulla, Hofgård ja Dalsby ovat kansan kesken tunnetut yhteisellä nimellä Gölvik, joka ennen oli mahtavan kartanon eli "linnan" alusta. 

Gölvik kuuluu olevan Lågnäsin vanha nimi, mutta itse linna oli sillä paikalla, missä nyt on Sonasundin talo. Sinne on ennenmuinoin poikennut nykyiseltä valtatieltä porrassilta, josta vielä näkyy jälkiä vesiperäisellä niityllä. Muinoisen linnan selvin jälki on suuri harmaakivinen kellari nykyisen talonpoikaisen tuvan alla. Kellarin mentävään, joka on toista syltä pitkä, johtaa 6 eli 7 porraskiveä. Itse kellari on vähintäin 3 syltä pitkä ja päälle kahden leveä. Holvi on kudottu oudonnäköisistä tiilistä, joita kansa sanoo hohkakiviksi. Ne ovat noin 7 tuumaa pitkiä, puoli neljättä tuumaa leveitä ja puolitoista paksuja, kullan karvaisia valvakkaita ja siis kaiketi poltettuja raudattomasta savesta, jota Suomessa ei ole tiettävästi muualla ainakaan kuin Ahvenanmaalla. Myöskin tuvan ulkopuolella näkyy jälkiä entisen hovin kiviperustuksista. 

Tuossa "Gölvikin linnassa" isännöitsi muinoin suuri kreivi, mahtava ja suunnattoman rikas mies, jonka alustana olivat yllämainitut kylät. Hänellä ei ollut puolisoa. Mutta Bollstadin naapurikartanossa asui samaan aikaan ylhäinen, nuori ja kaunis nainen, jonka luona kulki paljon kosijoita. Niitä oli myöskin Gölvikin kreivi ja hänen veljensä, jonka kotipaikasta tarinalla ei ole tietoa. Tuo veli voitti kaunottaren sydämen. Mustasukkaisuudessaan päätti hyljätty kreivi surmata molemmat hänen onnensa ryöstäjät. Eräänä yönä, kun veli oli Bollstadissa lemmittynsä luona, saarti kreivi väkineen kartanon ja poltti sen asukkaineen päivineen poroksi. Mutta toivottua tyydytystä ei tuo kamala teko kreiville tuottanut. Kauheat omantunnon vaivat päin vastoin saattoivat hänen epätoivoon. Sukunsa viimeisenä jäsenenä hän kätki suuret aarteensa lähteesen ja teki tuskissaan elämästänsä lopun. 

Pohjoispuolella sitä mäkikohtaa, jolla Gölvikin hovi oli, ja vähän oikealla puolella yllämainittua porrassiltaa on kourilammikon näköinen luko. Siinä kuuluu olleen se lähde, johon kreivi upotti rahallisen vaskikattilan. Sitä ei ole vielä kukaan sieltä käsiinsä saanut.

Historiallista perää tuskin voinee puuttua tarinalta, joka liittyy noin tarkoin määrättyyn alaan ja jonka pääkohtaa säilyneet kivimuurit vahvistavat. Mutta vaikea lienee saada tarinasta historiallista selkoa. Tarinan kamala tapahtuma näyttää viittaavan keskiajan väkivaltaisiin ja laittomiin oloihin, joilloin naapuri saattoi verivihollisena varustaa väkensä naapuria vastaan, hävittää hänen kartanonsa ja surmata hänen itsensä sekä hänen omaisensa ja alamaisensa tulella ja miekalla, esivallan kostoa pelkäämättä. Sitä otaksumista näyttävät lähteetkin vahvistavan. Gölvik, muinoin Gördavik, ja Kulla mainitaan näet v. 1405 sellaisten maatilojen joukossa, jotka Albrekt kuninkaan tultua valtaan olivat joutuneet kruunun alta ja tulleet verottomiksi. Mainittuna vuonna, jolloin Gördavik oli kolmen omistajan hallussa, se samoin kuin Kullakin peruutettiin kruunun alle. Tuosta voisi otaksua että tarinan päähenkilö oli Albrekt kuninkaan läänitysmiehiä, johon saksalainen kreivinimitysin sopisi. Bollstadista taasen on vanhin tieto että se v. 1444 joutui Raaseporin läänin tuomarin hallusta Stubbe-suvulle, jonka omana oli kolmatta sataa vuotta.

(19.10.1886 Uusi Suometar no 242)

Inkoon pitäjää koskeva asiakirja vuodelta 1447

4. 2. 1447

Raaseporin kuninkaantuomiovaltainen linnanisäntä Kaarle Knuutinpoika vahvistaa Olavi Antinpojan omistusoikeuden tämän Inkoon pitäjän Bollstadin kylästä ostamaan maa-alueeseen sekä sakottaa aiheettoman kanteen nostanutta Kaarina Jönsintytärtä.

(Kansallisarkiston pergamenttikokoelman arkistoluettelo)

Karl Knutsson, höfvidsman på Raseborg, dömer vid ting i Ingo socken, med förkastande af flere gjorda käromål, en Olof Andersson i stadig besittning af 2 ½ skattmarker af honom inköpt jord uti Bollstad i samma socken.

(Finlands medeltidsurkunder. Samlade och i tryck utgifna af Finlands Statsarkiv genom Reinh. Hausen. Band III. Helsingfors: Finlands Statsarkiv 1921)

(Diplomatarium Fennicum - Kansallisarkisto)

Inkoolaista olutta kuninkaan hoviin


Suomen vientitavaroita Ruotsiin 1500-luvulla. Juhana III:n hallitusaikana näkyy Suomen oluella olleen niin suuri maine, etta kuningas ja hänen seurueensa nauttivat sitä hovissa. Niin kerrotaan esimerkiksi vuoden 1578 Halikon ja Piikkiön kihlakuntain tilikirjassa, että eräälle suomalaiselle laivurille maksettiin rahti kahdesta matkasta Ruotsiin, joilla hän oli laivallaan sinne kuljettanut Suomessa erityisesti kuninkaan tarpeiksi valmistettua olutta. Kaiketi oli Juhana III herttuana ollessaan mieltynyt maamme olueeseen, koska vielä hallitsijana ollessaan tuotti sitä Ruotsiin.  

- Eräästä kolme vuotta myöhemmästä tilikirjasta eli Raaseporin läänin tilistä vuodelta 1581 ilmenee, että ainakin vuodesta 1579 alkaen oli Inkoon kirkkoherran Henrikki Tuomaanpojan puoliso valmistanut Juhana III:ta varten olutta. Ja oli Juhana siitä vaivasta, mikä kirkkoherran rouvalla oli hänen tähtensä ollut maltaiden imellytyksessä ja oluenpanemisessa, kirjeellään toukokuun 27 p:ltä 1579 suonut kirkkoherra Henrikille 3 puutaa eli 12 tynnyriä rukiita, niinkuin näyttää, vuotuisesti.

(1911 Historiallinen Aikakauskirja no 4)

Tilastotietoa vuodelta 1693


Oheisessa, vuodelta 1866 peräisin olevassa taulukossa, on Uudenmaan läänin Raaseporin kihlakunnan pitäjien talojen määriä vuonna 1693. Siitä selviää, että Inkoon pitäjässä oli tuolloin 110 perintötilaa, 92 kruunun omistuksessa olevaa taloa (kuninkaankartanot, puustellit, virkatalot, yms) ja 10 rälssisäteriä, eli aatelin omistuksessa olevaa verovapaata tilaa.

Tammisaaren ("Eknääsin kaupunki") kaupunkioikeudet oli lakkautettu 1692-1695 ja se kuului tuolloin Pohjan pitäjään. Laidikan kappeli sijaitsi Kiskon ja Suomusjärven rajamailla. Pahajärvi (Pyhäjärvi) tunnetaan nykyisin Karkkilana.