Rödbrott

Ensimmäinen graniittilouhimo perustetaan

Pyterlahden Kivilouhimo Osakeyhtiö - Pyterlax Stenbrott Aktiebolag. 1904 - 1906


"Joulun aikana kävi täällä Inkoossa eräs pietarilainen insinööri, joka vuokrasi kaksi suurta graniittivuorta 49 vuodeksi, toisen Ålkilan ja toisen Sohlbergin kylästä. Kummastakin vuoresta hän maksaa vuokraa 50 mk niinä vuosina, jolloin kiviä lohotaan, mutta 25 mk niinä vuosina, jolloin ei kiviä lohota. Tiemaasta, jota myöten kivet kuletetaan Helsingin- Karjan radalle, maksoi hän Ålkilan vuorelle vievästä 1800 mk ja Sohlbergin vuorelle vievästä 1400 mk. Näinä päivinä tulee tänne useampia pietarilaisia vuoria tarkastamaan, jonka tehtyä pitäisi alkaa kivien kuljetuksen Pietariin. Vielä sopii mainita että Ålkilan vuoren omistaa kaksi talollista ja Sohlbergin yksi talollinen." (16. 01. 1903 Uusi Suometar no 12)


Pyterlahden Kivilouhimo Osakeyhtiö aloitti louhinnan Inkoossa ilmeisesti tammikuussa 1904. Alkuvuodesta 1904 louhimolta vietiin punaista graniittia Venäjälle, keisarinna Katariina II:sen muistomerkkiä varten. 


Vidare må vi nämna ett nytt affärsföretag, som kommer att få stor betydelse för Ingå. I närheten af Täckter station har nämligen Pytterlax stenaktiebolag öppnat ett stenbrott för uttagning af röd granit Bärget, ur hvilket graniten brytes, är stort och består af sällsynt vacker röd sten. Bolaget har af järnvägsstyrelsen erhållit tillstånd att lasta graniten i järnvägsvagnarna å öppen bana, emedan brottet ligger 2 km från stationen å bonden Daméns hemmans mark, och det vore utan mykket stora kostnader omöjligt att trans portera de kolossala stenblocken med hästar till stationen. I sin ansökan till järnvägsstyrelsen anhöll bolaget om tillstånd att bygga järnvägsspår från Täckter station till stenbrottet, men resolverade järnvägsstyrelsen att bolaget borde jämte mera detaljeradt förslag till anläggning af spår, inkomma med ny änsökan. Sådan skall äfven inom kort insändas. Graniten, som för närvarande brytes af en större arbetsstyrka, skall från Täckter station skickas öfver Petersburg till Kaukasien, dit Pytterlax aktiebolag åtagit sig leveransen af röd granit till Kejsarinnan Katharina II:s monument. Nämnas må, att frakten är beräknad att kosta från Täckter till destinationsorten cirka 4,000 smk per vagnslast. Bolagets afsikt är att öppna brott af äfven svart och grå granit å vår ort, där vacker granit ur lätt kilade bärg finnes af olika färger.

(12.01.1904 Helsingfors-Posten no 10)


Pyterlahden Kivilouhimo Osakeyhtiö (O. Palmqvist) jatkoi toimintaansa Rödbrottissa vuoteen 1906 asti. Monet yhtiön hallussa olleet louhimoiden omistus- ja vuokraoikeudet siirtyivät tuon jälkeen Itä-Suomen Graniitti Oy:lle, näistä yksi oli "Korpela", joka sijaitsi Helsinki - Karjaan radan varressa. Korpelan louhosalue Rödbrottissa myytiin yhtiön konkurssin yhteydessä 1913 ja myöhemmin 1920-luvulla valtio pakkolunasti alueen (1936 kartassa "Rödbrottet").


(25.07.1906 Työmies no 170)

Solbergin Graniitti Yhtiö

Toiminimi Kivekäs & co / Solbergin Graniitti Yhtiö (J.Kurikka & C:o). 1907 - 1917



Kurikka & Kivekkään punagraniittilouhos Täckteristä itään. (Kuva: J. J. Sederholm, 1909. GTK)


(01.01.1906 Registeringstidning för varumärken no 308)

(01.01.1908 Registeringstidning för varumärken no 360)


Vuonna 1907 rakennettiin toiminimi H. Kivekäs & Co:n aloitteesta Helsinki - Karjaa radalle vaihde ja sivurata Rödbrottiin kivien lastaamista varten. Vaihde avattiin tavaraliikenteelle 16.5.1907.  Lokakuussa 1907 Rautatiehallitus kiinnostui myös alueesta ja pakkolunasti ns. "Kivekkään sivuraiteen" varrelta 0.61 hehtaarin kallioalueen omiin tarpeisiinsa 500 mk:n kauppahinnasta. 


- Rödbrottin Vaihde. Ratainsinööri K. O. Rejmanin ehdotuksesta on rautatiehallitus päättänyt, että liikenimi H. Kivekäs & C:on kivilouhokselle johtava vaihde on nimitettävä "Rödbrottin vaihteeksi".

(15.09.1908 Suomalainen Kansa no 212)


Kylien Ingarskila ja Älkila raja kulki pistoraiteen suuntaisesti ja louhoksia oli molempien kylien puolella. Louhosalueista suurimmat "Korpela" - Rödbrottet ja Rödbrott Stenbrott olivat pistoraiteen länsipuolella (Ingarskila) ja "Punamurto" itäpuolella (Ålkila). (Karta över Ingå socken - Inkoo. Maanmittaushallituksen kartografinen toimisto, 1936)


Graniitin louhinta Rödbrottissa oli ensimmäisenä toimintavuotena melko vähäistä ja pääsi todenteolla vauhtiin vasta yhtiössä tapahtuneiden muutosten jälkeen, jolloin rakennusmestari Juho Kurikka siirtyi yhtiön johtoon. Rakennusmestarit Henrik Kivekäs ja Juho Kurikka olivat molemmat kotoisin Vaasasta, tämän vuoksi työläisten keskuudessa puhuttiin toisinaan "vaasalaisten louhimosta".

Solbergin graniittiyhtö oli oman aikansa merkittävin kiviteollisuusyritys Inkoossa. Yhtiön louhimolla Rödbrottissa työskenteli parhaimmillaan noin 100 kivityöläistä. 


(10.05.1908 Helsingin Sanomat no 107B)

(01.10.1910 Rakennustaito)


(01.04.1911 Suomen ammattijärjestö)


(16.09.1911 Uudenkaupungin Sanomat no 104) 

(07.10.1911 Työmies no 231) 

Junaa kivitetty

17. 7. 1911

Kun postijuna t. k. 13 pnä lähti Turusta Helsinkiin klo 5.10 ip, ja kulki Täkterin-Solbergin asemien välillä heitettiin n. k. Kivekkään vaihteen kohdalla kivellä junaan. Kivi, joka oli pienen nyrkin kokoinen, tunkeutui kolmannen luokan vaunun akkunasta sisään, sattuen erästä rouvaa, joka parhaillaan syötti pientä lastaan, rintaan. Eräs herrasmies sattui istumaan akkunan vieressä, sai niinikään lasinsirpaleita kasvoilleen. Ilkityöntekijästä, jota ryhdyttiin kohta etsimään, ei ole mitään tietoa.

(17.07.1911 Uusimaa no 78)

Tapaturma kivenlouhinnassa

17. 9. 1911

Viime keskiviilkkona sattui 55 vuotiselle kivenhakkaajalle Matti Vanhatalolle surullinen onnettomuus hänen ollessaan tyossä Kurikan louhimolla Inkoossa. Lyödessään nupukiven päätä poikki, lensi kivensirpale V: n oikeaan silmään, vahingoittaen sitä niin pahoin, että silmä menetti näkönsä. Aikaisemmin on Vanhatalon vasen silmä sokeutunut. V. on kotoisin Pulkkilasta, Oulun läänistä, mutta on ollut vuosikymmeniä Helsingissä töissä.

(17.09.1911 Uusi Suometar no 215)


Työnjohtaja irtisanoi luottamusmiehen

11. 10. 1911

S. kivityont. liiton Täkterin osasto oli kutsuttu ylimääräiseen kokoukseen t. k. 8 pnä keskustelemaan niistä syistä, joitten nojalla Solbergin graniittiyhtiön työnjohtaja Vaisto on työstä irtisanonut osaston luottamusmiehen. Asiasta keskusteltua tultiin siihen tulokseen että nämä syytökset ovat vaan tekosyitä ja todellinen syy on se, että sanottu herra tahtoo tällä lailla tehdä osaston toiminnan voimattomaksi. Päätettiin ilmaista hänelle paheksuminen tästä osaston toimihenkilöiden jatkuvasta poikottauksesta ja kehottaa peruuttamaan irtisanominen. 

Kokoukselle ilmotettiin, että työntekijäinkin puolelta on rikottu sopimusta ja että jotkut työläiset ovat esiintyneet juovuspäissään y. m. työläisten arvoa alentavasti työpaikalla, josta kokous lausui paheksumisensa ajattelemattomille työläisille. 

Luottamusmies ilmoitti luopuvansa luottamusmiehen toimesta, koska hän on työstä irti sanottu sen toimensa tähden. Hänen tilalleen valittiin M. Tossavainen ja siltä varalta, että sanotun yhtiön taholta edelleen rikotaan työsopimusta, annettiin toimikunnalle valtuus antaa haaste sovinto-oikeuteen työsopimuksen rikkomisesta.

(11.10.1911 Työmies no 234)

Puukkojunkkarit työssään

21. 10. 1911

Puukkojunkkarit työssään ; työläisten luottamusmiestä yritetty puukottaa.

T. k. 18 pnä saapui Solbergin graniittiyhtiön louhimolle Inkoossa kaksi väkijuomilla täytettyä miestä, pitäen semmoista elämää kuin semmoisilta voi odottaakin. Koska miehet olivat saman louhimon työläisiä niin ammattiosaston luottamusmies meni miehiä hillitsemään ja kehotti heitä poistumaan työpaikalta. Toinen lähtikin pois silloin, vaan toisen sisulle kävi poiskäsky niin paljon, että yritti lyödä luottamusmiestä ensin pullolla ja sitten puukolla, vaan yritys epäonnistui. Tämä puukkosankari ei kuulu mihinkään työväen järjestöön. Muuten olkoon mainittu, että tämä samainen työpaikka on viime aikoina muuttunut juopottelun y. m. työläisten arvoa alentavaksi temmellyskentäksi. Työväen järjestönkin on melkein mahdoton tälle menolle sulkua laittaa. Yritetty kyllä on.

(21.10.1911 Työmies no 243)



(24.07.1912 Työmies no 168) 

(21.03.1912 Sosialisti no 68)

Työttömiä lisätään

30. 10. 1912

Solbergin louhimolla sanottiin kaikki katukivenhakkurit t. k. 28 pnä työstä irti 14 päivän kuluttua ja osa muitakin työläisiä. Työstä irtisanominen johtui siitä, että Helsingin maistraatti on kieltänyt tänä vuonna enää ottamasta katukiviä mainitulta louhimolta. Työnseisauksesta joutuu kärsimään yli 50 työläistä. Ensi tammikuussa arveli työnjohtaja voivansa alkaa työt taas yhtä isolla työvoimalla kuin tähänkin asti on ollut.

(30.10.1912 Työmies no 252)

Solbergin louhimolla työsopimus hyväksytty

29. 4. 1913

Monien sovittelujen perästä ovat työntekijät ja työnantajat saavuttaneet yksimielisyyden Solbergin louhimon uudesta työsopimuksesta, jota allekirjotettiin t. k. 28 p:nä ja astuu voimaan tulevan toukok. 1 pnä sekä kestää kaksi vuotta. Uudessa sopimuksessa nousivat tuntipalkat keskimäärin kolme penniä tunnissa, ja yksikköhinnat eräissä urakkatöissä kohosivat 30 penniä. Kun vertailee vanhaa ja uutta sopimusta toisiinsa, kun urakkahintoja on näihin asti jo maksettu enemmän kuin sopimuksessa on määrätty, niin tätä ei voi voitoksi lukea. Mutta onhan se palkka nyt taattu huonojen aikojen varalle.

Työpalkat uudessa sopimuksessa eivät kyllä nousseet siinä määrin kuin elantotarpeet ovat paikkakunnalla kahden vuoden aikana kohonneet, mutta kun tämänkin verran saavutettiin ilman lakkoa, niin työrauhan painostamana tyydyttiin näihin pieniinkin saavutuksiin.

(29.04.1913 Työmies no 97)

Kalmariinin vaikutuksia

29. 4. 1913

Eräs kivityömies, näytteli lyömistaitoaan Solbergissa t. k. 21 pv iltana. Hän oli suuttunut jostakin vähäpätöisestä asiasta eräälle toiselle kivityöntekijälle, jolle alkoi nyrkillä opettaa parempia tapoja. Rähinästä on Inkoon poliisi Pitänyt tutkintoa ja loppunäytös näytellään syksyllä Pidettävillä Inkoon käräjillä. Eiköhän olisi, pojat, parempi, että jätettäisiin ja kokonaan pois tuo kalmarin liemi, kun se kerran tällaisia aikaan saa.

(29.04.1913 Työmies no 97)

Hulikaanit mellastaneet Solbergissa

2. 10. 1913

T. k. 1 p:vä vasten yöllä rikkoivat pari Turusta kotosin olevaa hulikaania Solbergin louhimon lähellä olevasta rakennuksesta neljä ikkunaa ym. Mainitut hulikaanit olivat sanotulla louhimolla työssä jonkun ajan. Edellisenä pnä ottivat lopputilin ja hankkivat viinaa ja sitä maistellessa syntyi tappelu niiden juomaveikkojen kesken joita oli kahdeksan miehinen sakki. Mutta toiset kun eivät olleet halukkaita tappeluun niin lähtivät käpälämäkeen. Nämä urhot jäätyään kahden alkoivat sitte rikkoa rakennuksen ikkunoita. Erään perheen ikkunasta sisään heittivät he yöllä, kun perhe oli paraassa unessa, kolme suurta kiveä ja tervaskannon. Kivien paino oli noin 1 ½ kiloa kukin. Näistä kivistä lensi yksi suoraan sänkyyn. Kivet eivät sentään kehenkään sattuneet, kun sängyssä olijatkin olivat kerinneet parahiksi vuoteelta ylös. Perheen emäntä säikähti tätä odottamatonta rytäkkää niin, että on kovasti kipeä.

(02.10.1913 Työmies no 227)

(09.12.1913 Työmies no 285)

Iso metsäpalo Inkoossa

30. 6. 1914

Tk. 29 p. syttyi Ingarskilan kylän metsä palamaan. Tuli sai alkunsa luultavasti Karjalta Helsinkiin menevän tavarajunan kipinästä. Tulen huomasivat Solbergin louhimon työläiset klo 2 aikaan, lähtien koko voimalla tulen valtaa rajottamaan. Mutta kovan tuulen vallitessa levisi tuli kuivassa metsässä niin nopeasti että alussa näytti sammutustyö aivan tuloksettomalta. Noin klo 4 aikaan, kun väkeä oli kerääntynyt useita satoja henkiä, saatiin tuli sentään saarretuksi määrätylle alueelle, jossa luultavasti tuli voidaan pysyttää jotta se ei pääse enää levenemään.

Tuli poltti metsää parissa tunnissa noin puolitoista neliökilometriä. Rakennuksia ei palaneella alueella ollut kuin yksi paja, joka meni poroksi. Kaksi asuinrakennusta oli vaarassa, vaan kovalla työllä saatiin ne varjelluksi. 

Ratatyöläisiä tuli palopaikalle aina Espoosta asti ylimääräisellä junalla mutta tulen valta oli jo silloin rajotettu.

(30.06.1914 Työmies no 146)

Käärme puri

20. 7. 1914

Käärme puri Solbergissa tk. 17 p. kivityömies Lindroosin kahdeksan vuotiasta poikaa, joka oli toisten lasten kanssa metsässä. Siellä käärme puri poikaa kaksi kertaa jalkaan. Toisella kerralla otti peto niin lujasti kiinni, että poika sai kaksi kertaa voimainsa takaa potkasta, ennen kun se päästi irti. Kuppaussarvella koetettiin myrkkyä vetää haavasta pois, mutta se ei auttanut. Jalka rupesi ajettumaan. Lääkärin apua oli pian hankittava.

Isompaa varovaisuutta pitäisi noudattaa näin kuivalla ja kuumalla aikaa, varsinkin kun marjain noukkimisaika on käsissä ja silloin lapsetkin tavallisesti käyvät marjastamassa.

(20.07.1914 Työmies no 163)

Työttömyys ja toimenpiteet sen johdosta

2. 9. 1914

Solbergin louhimolla on tehty valtion töitä ja ovat ne jatkuneet suuremmitta häiriöittä näihin asti, vaan vk. 28 p:nä supistettiin työläisten työviikko 4 päiväiseksi. Työläisiä noin 50.

Ylihallitus oli antanut käskyn vähentää työvoimaa 25 pros., mutta paikalliset työnjohtajat järjestivät asiat siten, että lyhensivät työviikkoa eikä ketään pantu työstä pois.

(02.09.1914 Työmies no 201)

Tapaturma Solbergin kivityömaalla

25. 8. 1916

Työnjohtaja kuollut ja työmiehiä loukkaantunut

T.k. 23 p. tapahtui Solbergin louhimolla ikävä tapaturma. Klo neljännestä vailla 12 päivällä lähti vierimään louhimon n.s. rinnasta, joka on noin 5 metriä korkea, noin 3 kuutiometrinen kiviröykkiö joka hautasi työnjohtaja Antti Vaiston alleen ruhjoen hänen molemmat jalkansa poikki, toisen reidenjuuresta ja toisen säärestä sekä muuhun osiin ruumista pahoja vammoja. Työmies Otto Hännisen jalka jäi kiven väliin, jolloin vasemman jalan jalkaterä meni aivan poikki. Hänet tuotiin Helsinkiin saman päivän iltana.

Karl Tötterman sai täräyksen oikeaan jalkaansa, joka ei ehkä ole kovin vaarallinen. 3 muuta miestä oli vaarassa joutua kivien alle.

Tapaturman uhrit saatiin pelastetuksi kivien alta noin 15 minuutin kuluttua. Vaisto kuoli noin 5 minuuttia sen jälkeen tuntoihinsa tulematta.

Tapaturman syy on selitettävissä siten että kallion rinta oli louhittu n.k. "sööriä" myöten jyrkäksi ja kallio oli sillä kohdalla pystylustoinen. Sateinen ilma oli taas juoksuttanut vettä lustoja myöten sisään, tehden "söörit" niin avonaisiksi että kivet rupesivat itsekseen kaatuilemaan.

(25.08.1916 Työmies no 227)


(26.08.1916 Helsingin Sanomat no 230)

Työriidat

7. 11. 1917

Lakko Solbergin louhimolla.

Tk:n 5 p. lopettivat Solbergin louhimon työläiset työnsä, kun heidän vaatimaansa paltankorotukseen ei suostuttu. Yhtiön edustaja teki kyllä tarjouksen urakkatyöhinnoista, jonka työntekijät olisivat hyväksyneet, mutta peräytyi kuitenkin tarjouksestaan, joten työläisillä ei ollut muuta keinoa, kuin ryhtyä lakkoon.

(07.11.1917 Työmies no 301)

Solbergin kivilouhimon työriita sovittu

13. 11. 1917

Tk:n 11 p. suostui Solbergin graniittiyhtiön edustaja Harjunpää niihin ehtoihin, jotka Solbergin kivityöntekijäin osasto hänelle esitti tk:n 5 p:nä.

Lakko kesti yhden viikon.

(13.11.1917 Työmies no 307)



Keskiviikkona 21. 11. 1917 saapui aseistettu punaisten joukko Rödbrottin kivilouhimolle ja työt keskeytyivät. 

Vuonna 1916 rakennettu ruutikellari. Rödbrott - Punamurto. (Kuva: K. Lauharo, 2019)

Rödbrott 1920-luvulla

Rödbrott Såg Ab & Helsingin Katurakennus Oy

Sohlbergin Graniitti Oy:n (J. Kurikka & co) louhostoiminta päättyi Rödbrottissa sisällissotaan marraskuussa 1917. Seuraavalla vuosikymmenellä toimintaa jatkoi toinen yhtiö.

Rödbrott Såg Ab (Rödbrottin Saha Oy) perustettiin 1920. Yhtiön päätoimiala oli perustettaessa sahateollisuus, mutta samassa yhteydessä Rödbrottista vuokrattiin Sohlbergin Graniitti Oy:n entinen louhosalue ja sinne perustettiin sahan lisäksi koneellinen kivihiomo. Yhtiön pääomistaja ja toimitusjohtaja oli Karl Lagerström, jolla oli tuolloin toinenkin yhtiö Lagerström & co. Rödbrott Såg Ab tuotti sahatavaran ja katukivien lisäksi muitakin pidemmälle jalostettuja kivituotteita, kuten mm. hautakiviä.


9. 1. 1921 Helsingin Sanomat no 8 

7. 10. 1924 Helsingin Sanomat no 275

23. 11. 1924 Helsingin Sanomat no 322


Loppuvuonna 1923 Rödbrott Såg Ab:n työmaalla alkoivat toistuvat työtaistelut työntekijöiden ja työnjohtaja Wikstedtin välillä ja ne jatkuivat alkuvuoteen 1925. Sopimus saatiin viimein aikaan, mutta hyöty siitä oli lyhytaikainen, sillä yhtiön toiminta Inkoossa päättyi kesällä 1925. Osaltaan tähän vaikutti työnjohtaja Wikstedtin sairastuminen ja menehtyminen keväällä 1926. Tämän jälkeen Karl Lagerström perusti uuden puutavarayhtiön (Karla Oy) ja luopui rakennuskiven tuotannosta.

Helsingin kaupunki oli ollut Rödbrott Såg Ab:n suurin asiakas ja vuonna 1925 Rödbrott Såg Ab:n louhosaluetta kaupattiin 290 000 mk hinnasta Helsingin kaupungille. Helsingin kaupunki päätyi kuitenkin ostamaan työosuuskunta Roimalta edullisemman louhoksen Inkoosta Svenvikin läheltä.

Syksyllä 1925 Rödbrottin louhos ("Punamurto" - Ålkila) jatkoi toimintaansa yhtiön entisten työntekijöiden muodostamana osuuskuntana, joka toimi vuoteen 1929 asti.  Osuuskunnan vastuuhenkilönä oli kivityömies Matti Pöntinen.


16. 10. 1925 Helsingin Sanomat no 280

31. 07. 1929 Sosialisti no 174


Rödbrott Såg Ab:n omistama "Vuorilinna"-kiinteistö pakkohuutokaupattiin pistoraiteen varresta verovelkojen vuoksi marraskuussa 1927. Tällöin myös 1920 perustettu ja 1924 toimintansa lopettanut höyrysaha vaihtoi omistajaa. Uusi omistaja oli Väinö Grek. Saha kunnostettiin, mutta se paloi kuitenkin jo toukokuussa 1928.


29. 11. 1927 Västra Nyland no 135

10. 05. 1928 Hufvudstadsbladet no 127


Elokuussa 1929 Rödbrottin Punamurron louhos Ålkilassa oli jälleen myynnissä. Pitkään jo louhittu alue ei kuitenkaan enää mennyt kaupaksi. Syyskuussa 1929 Helsingin kaupungin katurakennus Oy vuokrasi louhosalueeksi toisen kallion Ingarskilan puolelta (Rödbrott Stenbrott) viideksi vuodeksi. Täältä louhittiin mm. suuri osa Helsingin Senaatintorin ja sen ympäristön katukivistä.


7. 8. 1929 Helsingin Sanomat no 210

13. 09. 1929 Länsi-Uusimaa no 69


Rödbrott Stenbrott. (Kuva: K. Lauharo 2019.)


Suomen valtio jatkoi graniitin louhintaa vaihtelevasti vuonna 1924 pakkolunastamallaan Ingarskilan "Korpelan" alueella (Helsinki - Karjaa radan varressa) ilmeisesti 1960-luvulle asti.


Korpela - Rödbrottet. (Kuva: K. Lauharo 2019.)

Vuoden 1975 peruskartasta ei pistoraidetta enää löydy, mutta suurimpien louhosten sijainnit on kuitenkin pääpiirteittäin merkitty karttaan. (Maanmittauslaitos. Vanhat painetut kartat)