Inkoossa syntyneitä tai pitäjässä muinoin vaikuttaneita historian merkkihenkilöitä

Vapaaherra Eduard Hisinger

16.7.1832 - 23.10.1904

Vapaaherra Eduard Viktor Eugène Hisinger syntyi 16:na p:nä heinäkuuta 1832 Inkoon Fagervikissä, jossa hänen esi-isänsä vuosisadan ajan olivat eläneet tehtaan isäntinä ja maatilan omistajina. Suvussa oli vanhana tapana harjoittaa puutarhan hoitoa ja pitää kasvihuonetta. Hänen isänsä oli hyvin huvitettu kämmekkäiden viljelyksestä, ja oli hänellä kallisarvoinen kokoelma näitä kasveja. Nuoren Edvardinkin mieli oli luonnon tutkimiseen kiintynyt. Hän luki ensin kotona, tuli ylioppilaaksi 1850, fys.-matem. kandidaatiksi 1855. Luonnonhistoriaa edusti yliopistossa tähän aikaan vaan eläintieteilijä A. v. Nordmann, kasviopin professorinvirka oli perustettu tosin v. 1852, mutta täytettiin se vasta v. 1857. Sitä suurempaa itsenäisyyttä ja harrastusta todistaakin sen takia se, että Hisinger v. 1855 voi julkaista luettelon kotiseutunsa putkilokasveista nimellä Flora Fagervikiensis, joka painettiin Societas pro Fauna et Flora Fennica seuran Notiser-sarjassa ja joka oli W. ja E. Nylander-veljesten kasviluettelojen jälkeen ensimmäinen maassamme ilmestynyt paikalliskasvio.

Nuoren kandidaatin aikomus oli ruveta kasvitiedettä tutkimaan ja matkustikin hän tämä mielessä Berliniin, jossa hän talvella, keväällä ja syksyllä 1856 opiskeli kuuluisain professorein A. Braunin ja N. Pringsheimin johdolla. Mainitun vuoden kesäloman kuluessa teki hän matkan Sveitsiin erityisesti tutkiakseen tunturikasvistoa Monte Rosan ympäristöllä. Kun hän näin oli tieteeseen kiintynyt ja sitäpaitsi taloudellisessa suhteessa hyvässä asemassa, näytti siltä, että hänestä oli tuleva lupaava tiedemies.

Tilanomistaja, filosofian tohtori, vapaaherra Eduard Hisinger v. 1883 (Museoviraston kuvakokoelmat)

Lisäytyvä kuurous aiheutti kuitenkin vaikeuksia. Vuonna 1858 otti hän hoitaakseen isänsä suurista maatiloista Pohjan pitäjän Brödtorpin; samana vuonna meni hän naimisiin. Maatilan omistajana, ensin Brödtorpissa, isän kuoltua (1883) kantatilalla Fagervikissa eli ja toimi hän sitten. Uhraamalla paljon varoja noihin maatiloihin sai hän ne erittäin hyvään kuntoon.

Ensi vuosina maalla elellessään julkaisi hän kirjoitukset Finlands Orthopterer (1859) ja Finlands Libellulider (1861). Vuonna 1860 kirjoitti hän Suomen Talousseuran pyynnöstä kirjasen Kalle Skog Svamphuggare, joka kaksi vuotta myöhemmin ilmestyi ruotsin kielellä sekä suomeksi käännettynä ja joka on opas syötävien sienien tuntemiseen ja käyttämiseen.

Aivan varmaan toivoi hän voivansa maanviljelijätoimensa ohessa työskennellä tieteellisenä tutkijana. Mutta hänen suuret maatilansa ja laajat liike-asiansa anastivat yhä enemmän hänen aikansa, jos kohta ei aina hänen harrastustaan. Myös kului häneltä paljon aikaa kunnallisiin toimiin ja valtiolliseen elämään. Koskaan ei kuitenkaan sammunut hänen halunsa luonnonhistoriaan. Sitä että hänen harrastuksensa.pysyi vireillä, todistavat muutamat ruotsinkieliset kirjoitukset aikakauslehdissä Botaniska Notiser (Skandinaavilaisista kuusimuodoista; Aecidium conorum abietis Suomessa löydetty y. m.), Jägareförbundets tidskrift (Valkokala, Delphinopterus leucas Pall., Suomenlahdessa; Ahvenanmaan mustat sudet), Tidskrift för trädgårdsodlare ja muuallakin. Vielä niin myöhään kuin 1887 ja 1895 ilmestyi Societas pro Fauna et Flora Fennica seuran julkaisuissa hänen laatimansa kirjoitukset Recherches sur les tubercules du Ruppia rostellata ja Remarquable varieté du Nuphar luteum.

Tunnustuksen ilmaisun tieteellisistä harrastuksistaan sai hän, kun hän 1882 vihittiin filosofian kunniatohtoriksi, kunnianosoitus, jolle hän pani paljon arvoa. Fauna et Flora Fennica seuran kokouksiin tuli hän usein ja pysytteli silloin käsi korvan takana esittäjäin läheisyydessä mielenkiinnolla esityksiä seuraten. Vieraanvaraisesti avasi hän kotinsa siellä kävijöille ja iloitsi, kun sai näyttää puistoaan, kasvihuoneitaan, kirjastoaan, muutamia huomattavia löytöjä. Kun hän itse ei suoranaisesti voinut toimia, kannatti hän luonnonhistoriallisia tutkimuksia. Mainitsemallemme seuralle lahjoitti hän 300:n mk. suuruisen apurahan lounaisen saaristomme leväkasviston tutkimista varten, joka annettiin 1882 ruotsalaiselle kasvitieteilijälle kreivi Strömfeltille. Samoin antoi hän rahaapua, jonka kautta kävi mahdolliseksi järjestää ne kasvifenoloogiset havainnot, mitkä pantiin toimeen kesällä 1883 eri seuduilla maatamme Sodankylään tehdyn napapiiriretkikunnan yhteydessä. Kuolan niemelle vuonna 1887 tehtyyn retkeen antoi hän runsaasti varoja.

Vielä vanhanakin säilyi hänessä nuoruutensa harrastukset, mielen tuoreus ja joustavuus. Kuuroissa ihmisissä niin tavallisesta epäluuloisuudesta ei hänessä huomannut koskaan jälkiäkään: hän oli avomielisyys itse. Muutamia vuosia sitten kohtasi häntä kova keuhkotulehdus. Se mursi hänen voimansa, mutta kauan toivoi hän vielä täydelleen parantuvansa. Halvauskohtaus teki lopun hänen voimistaan ja pari päivää myöhemmin, 23:na p:nä lokakuuta, vaipui hän kodissaan kuolon uneen. Kiitollisina on maamme luonnonhistorian ystäväin mielissään säilytettävä tuon kunnianarvoisen, mieleltään nuorekkaan ja harrastuksissaan innokkaan miehen muisto.

(01.11.1904 Luonnon ystävä : yleistajuinen luonnontieteellinen aikakauslehti no 11)

Alta voi ladata pdf-tiedostona Eduard Hisingerin kirjoittaman ja vuonna 1863 julkaistun sienioppaan: "Sieni-Kallen osviitta tuntemaan ja käyttämään syötäviä sieniä". Hisingerin teos oli ensimmäinen Suomen kansalle tarkoitettu sienikirja.

LATAA Sienikirja.pdf