Helsingistä sisäsaaristotietä Turkuun

18.07.2019

Matkakertomus vuodelta 1888. 


s/s Onni (ÅSH)

Osa 1. Höyrylaivalla Helsingistä Hankoon.

Olin kuullut kehuttavan Helsingin ja Turun välistä sisäsaaristoa erittäin kauniiksi, ja koska minun oli matkustaminen pääkaupungista Turkuun, tarvitsematta mitään kiirettä pitää, päätin lähtea sinne mainitun saariston kautta. Tätä päätöstäni minun ei tarvinnutkaan katua, sillä matkani oli todellakin sangen hauska, se kun tarjosi paljon kaunista ja vaihtelevaa katsottavaa. Koska tämä kulkulinja näyttää olevan vähemmän tunnettu matkailijoille, ei liene hyödytöntä, jos siitä panen U. Suomettareen muutamia tietoja, kertoellen lyhyesti vastamainitun matkani.

Eräänä keskiviikkona jälkeen puolenpäivän astuin "Onni" nimiseeen höyrylaivaan, joka oli kiinnitetty keisarillisen linnan edustalla olevaan rantasiltaan Helsingin eteläsatamassa. Kävi jotenkin kova lounastuuli ja Observatorin vuorella olevassa tangossa riippui musta kolmio, ennustaen myrskyä. Viitaten siihen kysyin kaptenilta, tulemmeko matkalla paljon kiikkumaan, laiva kun oli pienenläntäinen, mutta hän heitti ylenkatseellisen silmäyksen kolmioon, sanoen siitä ei piittaavansa niin mitään ja vakuuttaen "Onnin" olevan merikuntoisimman kaikista Turun läänin saaristo-höyryvene-osakeyhtiön Iaivoista. K:lo 3 "Onni" käänti peränsä Helsingille ja läksi Långörnin salmen ja Uuninsuun kautta kiitämään hyvää vauhtia Porkkalan nientä kohti.


Suomen Matkailija-yhdistys. Suomi kartasto 1897.


Sinne saavuttiin kolmen tunnin perästä. Kun niemi oli kierretty ja laiva suuntasi keulansa luoteesen päin, saatiin pian tehdä likempää tuttavuutta tuon vinhan lounastuulen kanssa, jolta Porkkalan pitkä niemimaa meidät tähän asti oli jotensakin suojannut. Se puhalsi nyt suoraan laivan laitaan, ajaen sitä vastaan suomenlahden aavalta selältä melkoisen suuria aaltoja. Nämät tosin saattoivat laivaa vähäisen vyörimään ja seuraukseksi siitä muutamia naisia päätänsä pitelemään, mutta "Onni" kynsi uraansa varsin vakavasti ja näytti tosiaankin ettei kapteeninsa sitä ollut syyttä kehunut.

Tätä tuulista kulkua ei kuitenkaan kestänyt täyttä tuntiakaan, sillä Obnäsin niemelle päästyämme käännyttiin itäkoilliseen suuntaan ja nyt mentiin täyttä myötätuulta ja oikein helkkarin kyytiä sisään Pikkalan pitkään lahdelmaan. Sen pohjukkaan saavuttua otettiin puita Strömsbyn sillalta, johon myöskin jätettiin muutamia matkustajoita, jonka jälkeen lähdettiin siitä puolen penikulman päässä lännessä olevaan Pikkalan joen suulle. Täällä hiljennettiin vauhtia, sillä nyt oli mentävä mainittua jotensakin kapeaa jokea myöten ylös noin puolitoista virstaa sille sillalle, jonka yli Uudenmaan rannikkoa myöten menevä valtatie käy. Tämä pätkä oli varsin kaunis; joen kummallakin rannalla kasvoi isoja, tuuheita leppiä, joitten takaa näkyi Pikkalan kartanon avarat ja hyvin viljellyt vainiot.


Suomen Matkailija-yhdistys. Suomi kartasto 1897.


Ennenkuin täältä ehdittiin takaisin ja Pikkalan lahdesta taas ulos, kävi kello jo yhtätoista. Yhä enenevästä hämärästä (oli elok. 1 päivä) pilkoitti kaukana kaakossa tuli Porkkalan majakasta. Kun ilta oli kylmänlainen, en enää huolinut kauemmin kannelle jäädä, vaan menin hyttiini nukkumaan. Siten jäi minulta näkemättä Inkoon kauniiksi kiitetty saaristo, jonne laivan oli meneminen erääsen Haga nimiseen paikkaan aivan Ingon kirkon likellä. Siellä se viipyi tuntikauden sydänyöllä. Kello 2 aikana seuraavana (torstain) aamuna se kulki ihanuudestaan kuuluisan Barösundin lävitse, tuon tunnetun salmen, johon suuriruhtinasparimme kesämatkoillaan Suomen saaristossa tavallisesti pysähtyy. Kulkuväylä luikertelee täällä lukemattomien saarien lävitse, joissa toinen näköala on toistaan viehättävämpi.


Suomen Matkailija-yhdistys. Suomi kartasto 1897.


Koska olin tämän salmen lävitse monta kertaa ennen suurilla höyrylaivoilla kulkenut, en huolinut nousta ylös ennenkuin kello 4, jolloin jo olimme siinä 2½ peninkulmaa pitkässä ja virstaa leveässä salmessa, joka on Tammisaaren edustalla olevan Degerö nimisen saaren eteläpuolella. Tämäkin salmi on sangen kaunis ja niinikään mieluisa kulkuväylä keisarilliselle perheelle. Erittäin kuuluu keisari ihastuneen erääsen salmen pohjoispuolella olevaan, tosiaankin, viehättävään lahdelmaan, jonka rannalla seisoo pieni mökki.

Ennen pitkää käänsi laiva kulkunsa pohjoiseen ja sitten koilliseen päin, jolloin vasemmalla ilmestyi Kaukoniemen pitkä saarento ja Hvitsand, tunnettu ensimmäisestä kahakasta Suomen rannikolla itämaisen sodan aikana v. 1855. Vähän tuonnempana samalla puolella näemme Keisarinnan mielipaikan Källvikin. Se on vähäinen, puoliympyrän muotoinen erittäin soma lahdelma, jonka hietaisella, ylöspäin kohoavalla rannalla kasvaa kauniita, nuoria kuusia. Lahdelman peräpuolella on sievä, vapaah. E. Hisingerin rakentama laituri, josta menee tie sille pienelle raikasvetiselle lähteelle, jonka kirkas pinta kerran kesässä saa onnen kuvastaa Suuriruhtinattaremme suloiset kasvot ja tarjota hänelle virkistävää juomaa.

Kappaleen matkaa eteenpäin kuljettuamme saavuimme k:lo 5 aamulla, pieneen, kilohaileistaan ja portteristaan tunnettuun Tammisaaren kaupunkiin. Laiva viipyy rannassa tunnin, jonka ajan kuluessa ehdimme käväistä kaupungissa, jossa muuten ei ole mitään katsottavaa. Sitä huomattavampi on sen sijaan Pohjan (ruots. Pojo) lahti, jonne "Onni" nyt ohjaa matkansa, mentyään ensin sen suun poikki rakennetun, uhkean rautatiesillan lävitse. Tämän lahden rannat ovat näet hyvin kauniit rehevän kasvullisuutensa ja monien, hyvässä kunnossa olevien kartanojensa tähden, jotka siellä täällä pistävät esiin metsän vihannuudesta. Näistä mainittakoon Sällvik, jossa on vanha lehmus jonka varjossa tarun mukaan Pietari Suuri kerran söi päivällistä ison vihan aikoina; Spakanäs, Åminne, talonpoikaissäädyssä viime valtiopäivillä Raaseporin tuomiokunnan edusmiehenä istuneen asessori Råbergh'in omistama, ja Baggby, jonka silakoita sanotaan parhaimmiksi koko Suomessa. Lahden pohjukassa on Skurun lastauspaikka, jossa välistä saattaa katsella useampia ulkomaan höyry- ja purjelaivoja ankkurissa ja jonka laiturille meidänkin purtemme nyt laskee. Siitä muutaman virstan päässä sijaitsevat kahden lahteen juokseman joen varrella hyvistä teoksistaan tunnetut Fiskarin ja Billnäsin suuret rautatehtaat. Vastapäätä Skurua, lahden rannalla, on Pohjan pitäjän kirkko, jonka mäellä kuuluisa Klaus Flemming aikoinaan heitti henkensä.


Suomen Matkailija-yhdistys. Suomi kartasto 1897. 


Vähän lastia jätettyään ja uutta sijaan otettuaan höyryveneemme taas lähtee samaa tietä, jota tullutkin oli. Tammisaareen ja Hvitsandiin, mutta jatkaa nyt matkaansa Hangon niemimaata myöten, poiketen vähäisen Lapinlahden lastauspaikkaan, jota Hankoniemen rautatie sivuuttaa. Jonkun ajan kuluttua tullaan Tvärminnen luotsipaikkaan, josta vastaamme pistää vinha merituuli, siitä kun taas Suomenlahti avautuu eteemme. Kulku suunnataan nyt länttä kohden, josta ensin Hankoniemen tullimajakka ja myöhemmin Hankoniemen kaupunki tulee näkyviin. Tunnin päästä, kello 12 ajoissa olemme viimemainitun laivasillalla, nähtyämme sitä ennen kahdella luodolla rauniot niistä linnoituksista, joita Kustaa III:n aikana sinne rakennettiin, mutta jotka venäläiset 1854-55 vuoden sodassa räjähyttivät ilmaan.

Sataman vieressä on Drottningberg niminen vuori, jossa ynnä muutamilla sen likellä olevilla luodoilla pari sataa miestä on alituisessa kivenlohkomistyössä. Tuo vuori sisältää näet kaunista punaista granitia, jota sileiksi tahkottuina lohkareina, mutta etenkin katukiviksi hakattuna viedään suunnattomat määrät Pietariin. Tätä liikettä, joka kuuluu hyvin kannattavan, harjoittaa Helsingissä oleva osakeyhtiö "Granit". Koskahan, arvelin huoaten itsekseni noita suuria katukivilajia nähdessäni, sekin aika koittanee, jolloin meidän omassa pääkaupungissamme ruvetaan katuja laskemaan hakatuilla kivillä noitten kiusallisten mukurakivien sijasta, jotka saattavat rattaat ja roskat kolisemaan niin että korvat ovat lukkoon mennä. Drottningbergin eli Kuningattarenvuoren huipulla on pieni istutus, josta on laaja ja kaunis näköala Suomenlahden siintävälle selälle ja sen lukemattomille kareille. Siinä näkee myöskin sen laatuansa omituisen, granitimöhkäleesen sisäänhakatun ja hienopintaiseksi tahotun majakan, jossa Hankoniemiläiset kuuluisalle maanmiehellemme, Aasian ympäripurjehtijalle Nordenskiöldille tarjosivat "tuloryypyn", hänen kerran kaupungissa käydessään.


Suomen Matkailija-yhdistys. Suomi kartasto 1897.  


Hankoniemi on muuten pieni, mutta sievä ja reippaasti eteenpäin pyrkivä kaupunki, ja tekee semmoisena matkustajaan miellyttävän vaikutuksen. Sen raitis ilma ja vesi houkuttelevat tänne perustettuun mukavaan ja kaikkien nykyajan vaatimusten mukaan sisustettuun kylpylaitokseen vieraita läheltä ja kaukaa, ulkomaaltakin, joitten lukumäärä vuosittain enenemistään enenee. Suurin merkityksensä Hankoniemellä kuitenkin on siinä, että siellä on maamme eteläisin ja kauimman aikaa vuodesta avoinna pysyvä satama. Ja tämä merkitys kasvaa sitä suuremmaksi, jota tukalammaksi meidän kauppa- ja tullisuhteet Venäjään käyvät ja jota enemmän meidän sen johdosta täytyy ruveta tuotteillemme muualle menekkiä hankkimaan. Mennä vuonna aikaan saatu talvikulkuyhdistys Hankoniemen ja Köpenhaminan välillä on tässä suhteessa oleva tehokkaana välikappaleena. Sen menestymiseltä puuttuu kuitenkin vielä tärkeä ehto: Hankoniemeen sijoitettu jäänmurtaja, joka voisi pitää sen satamaa ja tämän edustaa avoinna silloinkin kuin ne jäähän menevät. Tämmöisen tarpeellisuudesta ja sen hankkimisesta yleisillä varoilla on sanomalehdistössämme jo monta kertaa huomautettu, mutta merkillistä kyllä ei hallituksemme, joka muuten kaikin tavoin on suosinut puheenalaista kaupunkia ja sen edistymistä, näy tätä huomautusta ollenkaan onkeensa ottavan.


(Uusi Suometar 15.08.1888 no 189)


Osa 2. Höyrylaivalla Hangosta Turkuun.


Palatakseni taas matkaani, saatan mainita että Onni tuli viipyneeksi Hankoniemessä toista tuntia kauemmin kuin määrä oli, sentähden että sen oli sieltä ottaminen mukaansa kokonainen karuselli. Tällä laitoksella oli muutama viikko huvitettu hankoniemeläisiä ja nyt sen omistajalla oli aikomuksena lähteä naantalilaisia samalla ylevällä taidenautinnolla onnistuttamaan. Laivamme peräkannelle pinottiin pari tusinaa koreiksi maalattuja puuhevosia, jotka täyttivät sen melkein kokonaan, jättäen vaan vähäisen sijaa matkustajille. Etukannelle taas sijoitettiin kaikenlaisia muita karusellikamsuja, niitten joukossa iso ja julman raskas soittokone, n. k. organon, jonka laahaaminen laivaan saattoi matrusit pahempaan kuin pulaan, sekä viimeiseksi vielä elävä hevonen, jonka surulliseksi kohtaloksi tässä elämässä oli tullut alituinen kiertokulku, sen tehtävänä kun oli pitää koko tuota "rustinkia" liikkeellä. Tämä lasti, siihen kuuluvan lihavan saksalaisen "tirehtörin" ja hänen laihan rouvansa kanssa, ei ollut minulle eikä muille matkustajille liioin miellyttävä. Ikäänkuin vastapainoksi sille toi kuitenkin onnellinen sattumus "Onneen" erään Turun etevimmistä kauppiaista, konsuli Ö:n neljän nuoren viehättävän tyttärensä kanssa, joihin pian tutustuin ja joitten hauskassa seurassa loppuosa matkastani kului kahta hupaisemmin.


Hangon satama (Finska Ångfartygs-Aktiebolaget 1884-1909. Teknikern 12.10.1910).


Kun vihdoin kaikki oli suoritetuksi saatu, lähdettiin Hankoniemestä päivällisen aikana. Hankoniemen kärjen kierrettyämme ja aavan Hangonselän poikki kuljettuamme, tulimme taas sisäsaaristoon, jossa nyt koko jäljellä olevan matkan kestäessä pysyttiin. Kulkuväylä kävi ensin niitten alussa leveämpien, mutta vähitellen yhä kapenevien vesien lävitse, jotka eroittavat Kemiön suuren saaren mannermaasta ja jotka kaikki tarjoavat sangen kauniita näköaloja monilukuisine saarineen salmineen.

Niistä paikoista, joihin laiva pysähtyi, mainittakoon: Bromarf, jonka kirkon rannalta otettiin puita höyrykoneen lämmittämiseksi. Sillä aikaa ehdin äsken mainittujen uusien matkatoverieni seurassa käydä pikimmältä katselemassa tuota pientä, keltaiseksi maalattua kappelikirkkoa sekä sitä parin kivenheiton levyistä, samalla kohdalla olevaa kannasta, jonka kanavoittamisesta ylempänä mainittu Raaseporin tuomiokunnan edusmies viime valtiopäivillä teki anomusehdotuksen, joka ei kuitenkaan saavuttanut säädyn hyväksymistä, koska tämä kanava, vaikka kyllä paikkakunnalle hyödyllinen, ei tuottaisi mitään yleisempää etua merenkululle. - Edelleen Kemiönvirta, myöskin kutsuttu Strömman kanavaksi, sentähden että tässä kohdin kovin kapealle ja mutkaiselle kulkuväylälle on kaivettu uusi, suorempi juova. Paikka, kiitetty luonnonihanuudestaan, on merkillinen senkin puolesta, että tässä käy jotensakin kova virta, joka säännnöllisesti juoksee kuusi tuntia kummallekin taholle ja siis neljä kertaa vuorokaudessa muuttaa suuntaa - ilmiö, jota ei missään muualla meidän maassa ole havaittu. - Sitte Mathildedalin ja Tykön rautatehtaat, joista edellinen viime aikoina on tullut tunnetuksi maanviljelys-koneistaan, jotka sekä kelvollisuutensa että hintansa puolesta hyvin kestävät kilpailua ulkomaisten koneitten kanssa.

Ilta, jonka kuluessa sisarekset Ö, itsensä ja muitten huviksi, olivat laivan kannella neliäänisesti laulaneet muutamia suomalaisia kansanlauluja, oli jo ruvennut hämärtämään ja muuttui melkein pimeäksi, kun kello 11 ajoissa saavuimme Salon kauppalaan Salojoen varrella, virstaa päässä tämän suusta. Ei sen vuoksi enää voinut selittää Wiurilan ja Åminnen suuria, kreivien Armfeltien omistamia kartanoita, jotka viljavien vainioitten takana sijaitsevat mainitun joen oikealla puolella. Sen sijaan saattoi vielä nähdä piirteet Uskelan pitäjän kirkosta, joka seisoo korkealla mäellä joen vasemmalla rannalla, samoin kuin rauniot siitä kauppalan osasta, joka mennä kesänä joutui raivoisan tulipalon uhriksi ja jota ei vielä ole uudestaan rakennettu.

Tämä seutu on muuten merkillinen niistä maanvieremistä, jotka siinä aika ajoin ovat tapahtuneet. Ensimmäinen tunnettu semmoinen oli v. 1770, jolloin Uskelan seurakunnan kirkkoherra eräänä aamuna herätessään huomasi ihan pappilansa vieressä suuren, pohjattoman kuilun, jonne hän yöllä nukkuessaan helposti olisi saattanut syöksyä huoneineen päivineen. V. 1825 vaipui samanlaisen vieremän aikana pitäjän ikivanha puukirkko maan poveen, ja v. 1826 eräänä sateisena lokakuun päivänä tapahtui taas suuri maanlohkeama, joka nielasi 16 tynnyrinalaa peltoa Vitikkalan säteristä ynnä osan Perttelin kappeliin vievästä tiestä ja täytti koko seudun tulikiven hajulla, V. 1843 kesäk. 1 päivänä aamulla nähtiin joki yhtäkkiä salpautuneeksi, niin että vesi vasta iltapäivällä pääsi juoksemaan, ja samassa tilaisuudessa vajosi maahan suurempi osa vanhasta kirkkotarhasta. Sen jälkeen on vielä muutamia vähempiä maanvieremiä tapahtunut. Uskelan pitäjä lepää näet suureksi osaksi ohuella savikuorella, jonka alla on melkoisen syvä kerros vetelää liejua. Sen asukkaat elävät, sopii sanoa, jotensakin epävakaisella kannalla.

Salosta laiva läksi kello 2 aamulla. Noustessani k:lo ½ 6 kannelle sain kaptenilta kuulla, että vasta olimme puolentoista peninkulmaa kauppalasta. Paksu sumu peitti näet koko seudun, jonka takia laivan kaksi eri kertaa oli täytynyt seisahtua yhteensä puolentoista tunnin ajaksi. Tunnin kuluttua sumu kuitenkin tuota pikaa katosi ja aurinko alkoi taas heleän kirkkaasti paistaa, niinkuin edellisenäkin päivänä. Ennen pitkää päästiin ulos Kemiön saaren pohjoispuolisesta salmesta, laskettiin sitte Paimionselän poikki ja tultiin Terfsundin salmen lävitse Paraisten pitäjään, jonka vanha kirkko ja valkoiset kalkkiuunit (täällä poltetaan näet paljon kalkkia) vetävät huomiota puoleensa. Paraisten saaristo on kuuluisa ihanuudestaan ja syystä. Siinä on muitten huomattavien paikkojen ohessa Qvidja, yksi maamme suurimpia saaristokartanoja, Flemingien vanha kantatila, nyt luutnantti af Heurlinin hallussa. Asuntohuoneusta ja tuota entisistä ajoista jäänyttä vanhaa kivilinnaa, jota nyt käytetään jyväaittana, ei näy kulkuväylälle, mutta sen sijaan näkee siitä korkean niemen päässä soman, kartanon nykyisen omistajan rakennuttaman huvilan, jolle on pantu nimeksi "Toivo".

Erään kapean salmen lävitse ja isohkon, Vapparn-nimisen selän yli kuljettuamme näkyy edessämme tuuheain lehtipuitten suojassa kaunis Ala-Lemun kartano, kamreri Lundellin omistama. Paikka on tunnettu 1808 vuoden sodasta, jolloin ruotsalaiset kesäk. 19 p:nä siitä nousivat maalle, aikoen tehdä hyökkäyksen venäläisten haltuun joutunutta Turkua vastaan, mitä ei kuitenkaan onnistunut. "Kuoleva soturi" nimisessä runoelmassa kertomansa tapauksen on Runeberg sijoittanut samalle Lemun rannalle.

Lemun niemen kierrettyämme pistävät esiin Turun linnan valkoiset muurit ja vähän ajan perästä päästyään Hirvensalon salmesta, jonka oikealla rannalla näemme Katrinanlaakson tammiston - niin nimitetty Herttua Juhanan puolison Katarina Jagellonican jälkeen, joka siihen oli suuresti mieltynyt ja sinne usein teki huviretkiä Turun linnasta - laiva hiljennetyllä vauhdilla kyntää Aurajoen mutaista vettä, pyrkien ylös Suomen vanhaan pääkaupunkiin, jonka rantasillalle se saapuu k:lo ½ 10 aamupäivällä, vuorokauden kuluttua Helsingistä lähdettyään.

Kynäelmäni on mennyt paljoa pitemmäksi kuin aikomukseni oli, mutta se, joka on jaksanut sen loppuun lukea, on toivoakseni siitä saanut sen vakuutuksen, että nyt kertomani matkasuunta on niitä, jotka ansaitsevat kaikkien matkailijain erityistä huomiota. Muittenkin, joiden asiainsa tähden on matkustaminen Helsingistä Turkuun tahi päin vastoin tarvitsematta erittäin kiirehtiä, tulisi kesäaikana käyttää tätä tietä, elleivät ole sitä ennen kulkeneet. Halvasta hinnasta (peräsalongin piletti maksaa 10, etusalongin 8 ja kansipaikka 6 markkaa) on heillä silloin tilaisuus tehdä huvimatka, joka vetää vertoja noille kiitetyille matkailuille Saimaalla ja muilla sisävesistöillämme, vaikka tietysti merimaisemilla on ihan toinen luonne kuin järviseuduilla.

On vielä lisääminen, että äsken mainittuin kaupunkien väliä saattaa kulkea toistakin suuntaa kuin ylempänä kerrottua. Turun läänin saaristohöyryveneosakeyhtiöllä on näet vielä tällä reitillä kolme muuta laivaa "Hebe", "Ilma" ja "Nystad", joista kaksi ensimmäistä paikoittain käyvät toista tietä - sisäsaaristossa kuitenkin nekin - kuin "Nystad" ja "Onni", ulottaen sen lisäksi vielä matkansa Naantaaliin, Uuteenkaupunkiin, Raumalle ja Poriin. Tästä niinkuin myöskin laivojen lähtöajoista saa lähempiä tietoja ilmoituksista U. Suomettaressa viimeksi 183 n:ossa. Kuten jo kirjeeni alussa mainitsin, on Onni erittäin hyvä ja siisti laiva; ravinnonpito myöskin moitteeton ja hinnat kohtuulliset. Samaa laatua lienevät yhtiön muutkin alukset, ainakin "Hebe", jolla heinäkuulla tein huvimatkan Helsingistä Rääveliin; se on kaikista uusin (tänä vuonna rakennettu) ja nopeakulkuisin.


s/s Hebe (Vanha postikorttikuva)


Lopuksi mainittakoon vielä, että näillä laivoilla saa 50 pennistä ostaa yhtiön kustannuksella toimitetun pienen, kartalla varustetun kertomuksen niistä kulkuväylistä ja paikoista, joitten kautta yhtiön laivat paitsi edellä lueteltuja vielä "Aino" ja "Salo" Turun ja Salon sekä "Leimu" Turun ja Porin välillä kulkevat. Tämä kertomus, josta muutamia tietoja on tähänkin kynäelmään otettu, on erittäin käytännöllinen ja matkustajoille tervetullut keksintö, jota muittenkin höyrylaiva-yhtiöittemme sopisi noudatettavakseen ottaa. Ikävä vaan, että se on ainoastaan ruotsinkielellä saatavana. Toivottavasti kuitenkin yhtiön johtokunta, asiasta huomautetuksi tultuaan, toimituttaa sen suomeksikin, koskei se tahtone suomenkielisistä matkustajoista vähempää huolta pitää kuin ruotsinkielisistäkään. Sama muistutus koskee myöskin sitä seikkaa, että yhtiön laivoissa, kumminkin Onnessa ja Hebessä, on matkustajain luettavana useampia Helsingin ja Turun ruotsinkielisiä sanomalehtiä, mutta ei ainoatakaan suomenkielistä.

A. J.

(Uusi Suometar 16.08.1888 no 190)


(Uusi Suometar 08.08.1888 no 183)


- Kristin Lauharo - 

Laivaliikenteen historiasta löytyy lisää täältä