Helsingistä sisäsaaristotietä Turkuun

18.07.2019

Matkakertomus vuodelta 1888. Kirjoitus on julkaistu Uusi Suometar - lehdessä 15.08.1888.

Osa 1. Höyrylaivalla Helsingistä Hankoon.

s/s Onni (ÅSH)


Olin kuullut kehuttavan Helsingin ja Turun välistä sisäsaaristoa erittäin kauniiksi, ja koska minun oli matkustaminen pääkaupungista Turkuun, tarvitsematta mitään kiirettä pitää, päätin lähtea sinne mainitun saariston kautta. Tätä päätöstäni minun ei tarvinnutkaan katua, sillä matkani oli todellakin sangen hauska, se kun tarjosi paljon kaunista ja vaihtelevaa katsottavaa. Koska tämä kulkulinja näyttää olevan vähemmän tunnettu matkailijoille, ei liene hyödytöntä, jos siitä panen U. Suomettareen muutamia tietoja, kertoellen lyhyesti vastamainitun matkani.

Eräänä keskiviikkona jälkeen puolenpäivän astuin "Onni" nimiseeen höyrylaivaan, joka oli kiinnitetty keisarillisen linnan edustalla olevaan rantasiltaan Helsingin eteläsatamassa. Kävi jotenkin kova lounastuuli ja Observatorin vuorella olevassa tangossa riippui musta kolmio, ennustaen myrskyä. Viitaten siihen kysyin kaptenilta, tulemmeko matkalla paljon kiikkumaan, laiva kun oli pienenläntäinen, mutta hän heitti ylenkatseellisen silmäyksen kolmioon, sanoen siitä ei piittaavansa niin mitään ja vakuuttaen "Onnin" olevan merikuntoisimman kaikista Turun läänin saaristo-höyryvene-osakeyhtiön Iaivoista. K:lo 3 "Onni" käänti peränsä Helsingille ja läksi Långörnin salmen ja Uuninsuun kautta kiitämään hyvää vauhtia Porkkalan nientä kohti.


Suomen Matkailija-yhdistys. Suomi kartasto 1897.


Sinne saavuttiin kolmen tunnin perästä. Kun niemi oli kierretty ja laiva suuntasi keulansa luoteesen päin, saatiin pian tehdä likempää tuttavuutta tuon vinhan lounastuulen kanssa, jolta Porkkalan pitkä niemimaa meidät tähän asti oli jotensakin suojannut. Se puhalsi nyt suoraan laivan laitaan, ajaen sitä vastaan suomenlahden aavalta selältä melkoisen suuria aaltoja. Nämät tosin saattoivat laivaa vähäisen vyörimään ja seuraukseksi siitä muutamia naisia päätänsä pitelemään, mutta "Onni" kynsi uraansa varsin vakavasti ja näytti tosiaankin ettei kapteeninsa sitä ollut syyttä kehunut.

Tätä tuulista kulkua ei kuitenkaan kestänyt täyttä tuntiakaan, sillä Obnäsin niemelle päästyämme käännyttiin itäkoilliseen suuntaan ja nyt mentiin täyttä myötätuulta ja oikein helkkarin kyytiä sisään Pikkalan pitkään lahdelmaan. Sen pohjukkaan saavuttua otettiin puita Strömsbyn sillalta, johon myöskin jätettiin muutamia matkustajoita, jonka jälkeen lähdettiin siitä puolen penikulman päässä lännessä olevaan Pikkalan joen suulle. Täällä hiljennettiin vauhtia, sillä nyt oli mentävä mainittua jotensakin kapeaa jokea myöten ylös noin puolitoista virstaa sille sillalle, jonka yli Uudenmaan rannikkoa myöten menevä valtatie käy. Tämä pätkä oli varsin kaunis; joen kummallakin rannalla kasvoi isoja, tuuheita leppiä, joitten takaa näkyi Pikkalan kartanon avarat ja hyvin viljellyt vainiot.


Suomen Matkailija-yhdistys. Suomi kartasto 1897.


Ennenkuin täältä ehdittiin takaisin ja Pikkalan lahdesta taas ulos, kävi kello jo yhtätoista. Yhä enenevästä hämärästä (oli elok. 1 päivä) pilkoitti kaukana kaakossa tuli Porkkalan majakasta. Kun ilta oli kylmänlainen, en enää huolinut kauemmin kannelle jäädä, vaan menin hyttiini nukkumaan. Siten jäi minulta näkemättä Inkoon kauniiksi kiitetty saaristo, jonne laivan oli meneminen erääsen Haga nimiseen paikkaan aivan Ingon kirkon likellä. Siellä se viipyi tuntikauden sydänyöllä. Kello 2 aikana seuraavana (torstain) aamuna se kulki ihanuudestaan kuuluisan Barösundin lävitse, tuon tunnetun salmen, johon suuriruhtinasparimme kesämatkoillaan Suomen saaristossa tavallisesti pysähtyy. Kulkuväylä luikertelee täällä lukemattomien saarien lävitse, joissa toinen näköala on toistaan viehättävämpi.


Suomen Matkailija-yhdistys. Suomi kartasto 1897.


Koska olin tämän salmen lävitse monta kertaa ennen suurilla höyrylaivoilla kulkenut, en huolinut nousta ylös ennenkuin kello 4, jolloin jo olimme siinä 2½ peninkulmaa pitkässä ja virstaa leveässä salmessa, joka on Tammisaaren edustalla olevan Degerö nimisen saaren eteläpuolella. Tämäkin salmi on sangen kaunis ja niinikään mieluisa kulkuväylä keisarilliselle perheelle. Erittäin kuuluu keisari ihastuneen erääsen salmen pohjoispuolella olevaan, tosiaankin, viehättävään lahdelmaan, jonka rannalla seisoo pieni mökki.

Ennen pitkää käänsi laiva kulkunsa pohjoiseen ja sitten koilliseen päin, jolloin vasemmalla ilmestyi Kaukoniemen pitkä saarento ja Hvitsand, tunnettu ensimmäisestä kahakasta Suomen rannikolla itämaisen sodan aikana v. 1855. Vähän tuonnempana samalla puolella näemme Keisarinnan mielipaikan Källvikin. Se on vähäinen, puoliympyrän muotoinen erittäin soma lahdelma, jonka hietaisella, ylöspäin kohoavalla rannalla kasvaa kauniita, nuoria kuusia. Lahdelman peräpuolella on sievä, vapaah. E. Hisingerin rakentama laituri, josta menee tie sille pienelle raikasvetiselle lähteelle, jonka kirkas pinta kerran kesässä saa onnen kuvastaa Suuriruhtinattaremme suloiset kasvot ja tarjota hänelle virkistävää juomaa.

Kappaleen matkaa eteenpäin kuljettuamme saavuimme k:lo 5 aamulla, pieneen, kilohaileistaan ja portteristaan tunnettuun Tammisaaren kaupunkiin. Laiva viipyy rannassa tunnin, jonka ajan kuluessa ehdimme käväistä kaupungissa, jossa muuten ei ole mitään katsottavaa. Sitä huomattavampi on sen sijaan Pohjan (ruots. Pojo) lahti, jonne "Onni" nyt ohjaa matkansa, mentyään ensin sen suun poikki rakennetun, uhkean rautatiesillan lävitse. Tämän lahden rannat ovat näet hyvin kauniit rehevän kasvullisuutensa ja monien, hyvässä kunnossa olevien kartanojensa tähden, jotka siellä täällä pistävät esiin metsän vihannuudesta. Näistä mainittakoon Sällvik, jossa on vanha lehmus jonka varjossa tarun mukaan Pietari Suuri kerran söi päivällistä ison vihan aikoina; Spakanäs, Åminne, talonpoikaissäädyssä viime valtiopäivillä Raaseporin tuomiokunnan edusmiehenä istuneen asessori Råbergh'in omistama, ja Baggby, jonka silakoita sanotaan parhaimmiksi koko Suomessa. Lahden pohjukassa on Skurun lastauspaikka, jossa välistä saattaa katsella useampia ulkomaan höyry- ja purjelaivoja ankkurissa ja jonka laiturille meidänkin purtemme nyt laskee. Siitä muutaman virstan päässä sijaitsevat kahden lahteen juokseman joen varrella hyvistä teoksistaan tunnetut Fiskarin ja Billnäsin suuret rautatehtaat. Vastapäätä Skurua, lahden rannalla, on Pohjan pitäjän kirkko, jonka mäellä kuuluisa Klaus Flemming aikoinaan heitti henkensä.


Suomen Matkailija-yhdistys. Suomi kartasto 1897. 


Vähän lastia jätettyään ja uutta sijaan otettuaan höyryveneemme taas lähtee samaa tietä, jota tullutkin oli. Tammisaareen ja Hvitsandiin, mutta jatkaa nyt matkaansa Hangon niemimaata myöten, poiketen vähäisen Lapinlahden lastauspaikkaan, jota Hankoniemen rautatie sivuuttaa. Jonkun ajan kuluttua tullaan Tvärminnen luotsipaikkaan, josta vastaamme pistää vinha merituuli, siitä kun taas Suomenlahti avautuu eteemme. Kulku suunnataan nyt länttä kohden, josta ensin Hankoniemen tullimajakka ja myöhemmin Hankoniemen kaupunki tulee näkyviin. Tunnin päästä, kello 12 ajoissa olemme viimemainitun laivasillalla, nähtyämme sitä ennen kahdella luodolla rauniot niistä linnoituksista, joita Kustaa III:n aikana sinne rakennettiin, mutta jotka venäläiset 1854-55 vuoden sodassa räjähyttivät ilmaan.

Sataman vieressä on Drottningberg niminen vuori, jossa ynnä muutamilla sen likellä olevilla luodoilla pari sataa miestä on alituisessa kivenlohkomistyössä. Tuo vuori sisältää näet kaunista punaista granitia, jota sileiksi tahkottuina lohkareina, mutta etenkin katukiviksi hakattuna viedään suunnattomat määrät Pietariin. Tätä liikettä, joka kuuluu hyvin kannattavan, harjoittaa Helsingissä oleva osakeyhtiö "Granit". Koskahan, arvelin huoaten itsekseni noita suuria katukivilajia nähdessäni, sekin aika koittanee, jolloin meidän omassa pääkaupungissamme ruvetaan katuja laskemaan hakatuilla kivillä noitten kiusallisten mukurakivien sijasta, jotka saattavat rattaat ja roskat kolisemaan niin että korvat ovat lukkoon mennä. Drottningbergin eli Kuningattarenvuoren huipulla on pieni istutus, josta on laaja ja kaunis näköala Suomenlahden siintävälle selälle ja sen lukemattomille kareille. Siinä näkee myöskin sen laatuansa omituisen, granitimöhkäleesen sisäänhakatun ja hienopintaiseksi tahotun majakan, jossa Hankoniemiläiset kuuluisalle maanmiehellemme, Aasian ympäripurjehtijalle Nordenskiöldille tarjosivat "tuloryypyn", hänen kerran kaupungissa käydessään.


Suomen Matkailija-yhdistys. Suomi kartasto 1897.  


Hankoniemi on muuten pieni, mutta sievä ja reippaasti eteenpäin pyrkivä kaupunki, ja tekee semmoisena matkustajaan miellyttävän vaikutuksen. Sen raitis ilma ja vesi houkuttelevat tänne perustettuun mukavaan ja kaikkien nykyajan vaatimusten mukaan sisustettuun kylpylaitokseen vieraita läheltä ja kaukaa, ulkomaaltakin, joitten lukumäärä vuosittain enenemistään enenee. Suurin merkityksensä Hankoniemellä kuitenkin on siinä, että siellä on maamme eteläisin ja kauimman aikaa vuodesta avoinna pysyvä satama. Ja tämä merkitys kasvaa sitä suuremmaksi, jota tukalammaksi meidän kauppa- ja tullisuhteet Venäjään käyvät ja jota enemmän meidän sen johdosta täytyy ruveta tuotteillemme muualle menekkiä hankkimaan. Mennä vuonna aikaan saatu talvikulkuyhdistys Hankoniemen ja Köpenhaminan välillä on tässä suhteessa oleva tehokkaana välikappaleena. Sen menestymiseltä puuttuu kuitenkin vielä tärkeä ehto: Hankoniemeen sijoitettu jäänmurtaja, joka voisi pitää sen satamaa ja tämän edustaa avoinna silloinkin kuin ne jäähän menevät. Tämmöisen tarpeellisuudesta ja sen hankkimisesta yleisillä varoilla on sanomalehdistössämme jo monta kertaa huomautettu, mutta merkillistä kyllä ei hallituksemme, joka muuten kaikin tavoin on suosinut puheenalaista kaupunkia ja sen edistymistä, näy tätä huomautusta ollenkaan onkeensa ottavan.


(15.08.1888 Uusi Suometar no 189)


- Kristin Lauharo - 

Laivaliikenteen historiasta löytyy lisää täältä ja Keisariperheen vierailuista tämän linkin takaa.