Ilmatelegrafi eli optinen lennätin

25.01.2020

Nopea tietojen saattaminen etäisten paikkojen välillä on ollut jo varhaisista ajoista tärkeää. Muinoin siihen käytettiin merkkitulia, mutta niiden avulla ei voitu kovinkaan tarkkoja tietoja välittää. Optisia sananlennättimiä kehiteltiin ja kokeiltiin jo 1600-luvulla Englannissa, mutta vasta ranskalainen Claude Chappe onnistui keksimään toimivan ilmatelegrafin ja siihen liittyvän viestijärjestelmän 1790-luvun alussa.



Ensimmäinen ilmatelegrafi-verkko rakennettiin Ranskaan 1793 ja muut maat seurasivat pian tätä esimerkkiä. Ensimmäisten joukossa oli myös Ruotsi, jossa turkulaissyntyinen Abraham Edelcrantz oli kehittänyt oman versionsa ilmatelegrafista.

Edelcrantzin järjestelmä perustui 10 käännettävään tauluun, joiden avulla voitiin muodostaa numerosarjoja, jotka piti purkaa kirjaimiksi, sanoiksi tai viesteiksi koodikirjojen avulla. Tämä järjestelmä oli Chappen keksimään verrattuna huomattavasti monimutkaisempi ja siten myös hitaampi käytössä. Ensimmäinen Edelcrantzin optinen lennätinlinja Ruotsin Grisslehamnista Eckerön kautta Suomen mantereelle valmistui 1794 ja se lakkautettiin Suomen sodan jälkeen (1809), koska ei ollut enää mitään tärkeitä ilmoituksia lähetettävänä.



Chappen ilmatelegrafi-järjestelmä otettiin Venäjällä käyttöön vuonna 1836. Krimin sodan (1853 - 1856) alussa rakennettiin uusi optinen lennätinlinja Suomenlahden rannikkoa pitkin Viipurista Hankoon. Inkoossa sijaitsi tällöin neljä lennätinasemaa.


Lennätinlinja ja asemat löytyvät Inkoon kohdalla Kalmbergin kartastosta (P. VII. 1855). Lennätinlinja on merkitty kuvaan punaisella viivalla. Monet lennätinasemien entisistä sijoituspaikoista on nimetty jälkikäteen niillä sijainneen "telegrafin" mukaan (Telegrafberget / Telegrafbergen). Nykyinen peruskartta ja Kalmbergin kartta ovat ristiriidassa keskenään Fagervikin Telegrafbergetin sijainnin suhteen.


Kyläkirjaston Kuvalehdessä 1892 oli seuraava kuvaus Chappen telegrafin toiminnasta:

"Vuorille, kukkuloille, torneihin tai muihin sentapaisiin paikkoihin rakennettiin pieniä, kahdella ikkunalla varustettuja huoneita, joista esteettömästi näki läheisempiin asemiin. Katolla oli pystysuora pylväs, joka ulottui huoneen sisälle lattiaan asti. Pylvään yläpäässä oli vaakasuoraan akseliin kiinnitetty 3- 5 metriä pitkä ja 20-30 cm. leveä poikkipuu, regulaattori. Sen kummassakin päässä oli 2 metrin pituinen siipi, indikaattori, jota kävi kääntäminen kaikenlaisiin asentoihin regulaattoria vastaan. Kaikki eri osat olivat vastapainoilla sovitetut sillä tapaa että niitä kävi hyvin helposti liikuttaminen.

Kun kone oli toimetonna, olivat siivet regulaattorin päällä, niin ettei niitä huomannutkaan. Mutta tietoja annettaessa pantiin regulaattori ja siivet erilaisisiin asentoihin, joilla kullakin oli oma merkkinsä. Regulaattorin yksistään saattoi asettaa neljällä eri tavalla: vaakasuoraan, pystysuoraan sekä kahteen vinoasemaan. Siivet taas voi regulaattorin suhteen panna vielä useampiin asentoihin, joista oli valittu seitsemän helpoimmin huomattavaa. Yhdistämällä toisiinsa sekä regulaattorin että siipien eri asennot saatiin Chappen telegraafissa kaikkiaan 196 helposti erotettavaa merkkiä, joista 70 selvintä otettiin käytäntöön. Niistäpä riitti merkkejä sekä kaikille kirjaimille, numeroille ja välimerkeille että muutamille lyhyille sovituille lauseillekin. 



Laitosta hoiti hyvin helposti yksi ainoa henkilö nyörien avulla, jotka kulkivat pylvästä ja regulaattoria myöten. Nyörit käyvät huoneen sisässä olevaan pienoiseen, metallista tehtyyn malliin, joka on samanlainen kuin katolla oleva laitos. Telegrafistin asetellessa tätä mallia tarpeenmukaisiin asentoihin, asetti itse laitos katolla heti samalla tapaa. Joka asemahuoneen seinässä oli vielä kaksi kaukoputkea niin asetettuna, että niillä tarkoin näki siipien liikunnot molemmilla naapuriasemilla.

Niin laajalle levinnyt ja tärkeä kuin tämä laitos olikin, oli sillä kuitenkin se paha haitta, ettei sitä voinut käyttää muuta kuin päiväsaikaan ja kirkkaalla ilmalla. Jos sattui sumu taikka sade vaikkapa vain kahdenkin aseman välillä, niin lakkasi heti sanomain ilmoittaminen."


Ilmatelegrafin käytössä havaitut ongelmat aiheuttivat sen, että keisari Nikolai I käski vuoden 1854 lopulla keisarikunnan tie- ja vesikulkulaitosten päällikön perustamaan sähkömagneettisen lennättimen Pietarin ja Helsingin välille. Rakentajana ja laitteiden toimittajana oli preussilainen toiminimi Siemens & Halske. Johto tuli valmiiksi kesäkuussa 1855 ja se kulki päätepisteiden välillä Viipurin, Lappeenrannan, Kouvolan, Mäntsälän ja Tuusulan kautta. Syyskuussa 1855 määrättiin, että linja oli jatkettava Mäntsälästä Hämeenlinnan kautta Turkuun, tämä linja avattiin toukokuussa 1856. Lennätintä käytettiin alussa ainoastaan sotatarkoituksiin ja lennätinsanomat olivat venäjänkielisiä. Sodan päättymisen jälkeen Helsingin, Turun ja Viipurin asemille annettiin lupa lähettää sähkösanomia myös muilla kielillä ja lennätinlinjat avattiin yleiseen käyttöön.


Päivälehti 12.08.1893


Lähteitä:

Kyläkirjaston Kuvalehti 31.03.1892

Suomen kartasto : teksti. Suomen Maantieteellinen Seura, 1899.

Laivastolehti 28.02.1926 (Meriupseeriyhdistys)


Maisema Svartbäckin Telegrafbergeniltä Inkoossa 2018 ( Kuva: K. Lauharo )


- Kristin Lauharo -