Kotiseuturetkiä ja historiaa

Blogi

Tabor-kirkon (Taborkyrkan) tietää lähes jokainen inkoolainen, mutta mikä oli miehiään tämä Ferdinand Timper, joka v. 1924 lahjoitti tontin ja rahaa kirkon rakentamista varten, siitä aion tässä nyt hieman kertoa.

Suomi autoistui 1920-luvulla nopeasti taloudellisen nousukauden myötä ja muutamassa vuodessa autosta tuli arkinen kulkuneuvo myös Inkoossa.

Toukokuussa 1928 jätettiin valtioneuvostolle ehdotus Karjaan kauppalan perustamiseksi.

Nopea tietojen saattaminen etäisten paikkojen välillä on ollut jo varhaisista ajoista tärkeää. Muinoin siihen käytettiin merkkitulia, mutta niiden avulla ei voitu kovinkaan tarkkoja tietoja välittää. Optisia sananlennättimiä kehiteltiin ja kokeiltiin jo 1600-luvulla Englannissa, mutta vasta ranskalainen Claude Chappe onnistui keksimään toimivan...

Kemian professori Gustaf Komppa (1867 - 1949) oli merkittävä ja kansainvälisesti kuuluisa suomalainen tiedemies. Komppa osti Tammiston tilan Karjalohjalta keväällä 1919 ja perusti sinne arboretumin eli puulajipuiston. Seuraavien vuosien aikana Tammistosta muodostui yksi maamme merkittävimmistä puuvartisten kasvien tieteellisistä kokoelmista.